Skip to main content
European Digital Innovation Hubs Network

DIGITALISAATIOASTEEN ARVIOINTIKYSELYN TULOSTEN TULKINTA – PK-YRITYKSET JA JULKISEN SEKTORIN ORGANISAATIOT

Pk-yritykset

 

Yleinen tulosanalyysi

 

Perustaso 0–25 %

Kiitos, että vastasit tähän digitalisaatioasteen arviointikyselyyn pk-yrityksille. 

Keskimääräinen tuloksesi osoittaa, että organisaatiosi on digitaalisen muutosprosessin alussa. Pienetkin investoinnit digitaalisiin teknologioihin ja taitoihin voisivat parantaa yrityksen toimintoja ja tuotteita merkittävästi. Yrityksen investoinnit digitaaliteknologiaan ovat vielä vähäisiä ja kattavat lähinnä hallinnollisia tehtäviä, mutta organisaatio on jo valmis (suunnitelmien ja resurssien suhteen) ryhtymään toimiin edistyneempien ratkaisujen käyttöönottamiseksi. Käytätte päivittäisissä toiminnoissanne joitakin valtavirtateknologioita, mutta voisitte saada lisähyötyjä uusimmista internetpohjaisista teknologioista (verkkokauppa, kuluttajakauppa, yritysmyynti jne.) sekä edistyneemmistä teknologioista (esim. tekoäly). Voisitte myös investoida enemmän henkilöstön koulutukseen, palkata lisää IT-asiantuntijoita ja sitouttaa ja valmistaa henkilöstöä ottamaan käyttöön uusia digitaalisia ratkaisuja, jotka saattavat muuttaa nykyisiä työtapoja. Kokonaisvaltaisen data- ja tietoturvastrategian laatiminen ja toteuttaminen toisi monia etuja, kuten lisäisi yrityksen data-analytiikkavalmiuksia ja tukisi päätöksentekoprosesseja. Voisitte myös ottaa käyttöön tieto- ja viestintätekniikoita, jotka auttavat parantamaan toiminnan kestävyyttä (pienentämään ympäristöjalanjälkeä), sekä asettaa laitehankinnoissa etusijalle ympäristöystävälliset digitaaliset IT-laitteet. 

Organisaatiossasi on valtavasti hyödyntämätöntä potentiaalia, ja uuden digitaaliteknologian kokeilu ja käyttöönotto voisi välittömästi parantaa yrityksen tuottavuutta ja näkymiä. 

Tämä arvosana on keskiarvo kyselyn kuudesta ulottuvuudesta saamistasi pisteistä. Nämä ulottuvuudet ovat: i) digitaalinen liiketoimintastrategia, ii) digitaalinen valmius, iii) ihmiskeskeinen digitalisaatio, iv) tiedonhallinta, v) automaatio ja älykkyys ja vi) vihreä digitalisaatio. Tutustu huolellisesti kunkin kuuden ulottuvuuden tulosanalyysiin sekä asiaankuuluviin kommentteihin organisaatiosi nykytilasta ja ehdotuksiin tutkimattomista mahdollisuuksista, joita voisitte selvittää digitaali-innovointikeskittymän avulla.

 

Keskitaso 26–50 %

 

Kiitos, että vastasit tähän digitalisaatioasteen arviointikyselyyn pk-yrityksille. 

Keskimääräinen tuloksesi osoittaa, että organisaatiosi digitalisaatioaste on keskitasoa, mutta parantamisen varaa on edelleen. Lisäinvestoinnit digitaalisiin teknologioihin ja taitoihin voisivat parantaa yrityksen toimintoja ja tuotteita merkittävästi. Nykyiset investoinnit digitaaliteknologiaan kattavat useita yrityksen ydintoimintoja, mutta voisitte lisätä valmiuttanne (suunnitelmien ja resurssien suhteen) ottaa käyttöön myös edistyneempiä ratkaisuja. Käytätte toiminnoissanne useita valtavirtateknologioita, mutta voisitte saada lisähyötyjä edistyneemmistä teknologioista (tiedonhallintajärjestelmät, toiminnanohjaus, verkkokauppa, kuluttajakauppa, yritysmyynti, julkiset hankinnat, verkkoyhteisöt jne.) sekä murroksellisista teknologioista (esim. tekoäly). Henkilöstön digitaaliset taidot ovat keskitasoa, mutta eteneminen digitaalisessa muutoksessa edellyttää hyvin suunniteltua ja toteutettua henkilöstökoulutusta sekä muutosta tukevia IT-asiantuntijoita. Johdolle ja henkilöstölle olisi annettava tarvittavat kannustimet sitoutua uusien digitaalisten ratkaisujen käyttöönottoon ilman pelkoa niiden mukanaan tuomista muutoksista. Suuri osa yrityksen liiketoimintatiedoista saattaa jo olla digitaalisessa muodossa, mutta kattava data- ja tietoturvastrategia toisi monia etuja, kuten lisäisi yrityksen data-analytiikkavalmiuksia ja tukisi korkean tason päätöksentekoa. Voisitte myös ottaa käyttöön tieto- ja viestintätekniikoita, jotka auttavat parantamaan toiminnan kestävyyttä (pienentämään ympäristöjalanjälkeä), sekä asettaa laitehankinnoissa etusijalle ympäristöystävälliset digitaaliset IT-laitteet.

Digitalisaatioasteen parantaminen voisi lisätä yrityksen kilpailukykyä ja auttaa kuromaan välimatkaa digitaalisesti kehittyneempiin kilpailijoihin markkinoillanne. Se antaisi myös kilpailuedun digitaalisesti heikommin kehittyneisiin kilpailijoihin nähden. 

Tämä arvosana on keskiarvo kyselyn kuudesta ulottuvuudesta saamistasi pisteistä. Nämä ulottuvuudet ovat: i) digitaalinen liiketoimintastrategia, ii) digitaalinen valmius, iii) ihmiskeskeinen digitalisaatio, iv) tiedonhallinta, v) automaatio ja älykkyys ja vi) vihreä digitalisaatio. Tutustu huolellisesti kunkin kuuden ulottuvuuden tulosanalyysiin sekä asiaankuuluviin kommentteihin organisaatiosi nykytilasta ja ehdotuksiin tutkimattomista mahdollisuuksista, joita voisitte selvittää digitaali-innovointikeskittymän avulla.

 

Kohtalaisen edistynyt 50–75 %

 

Kiitos, että vastasit tähän digitalisaatioasteen arviointikyselyyn pk-yrityksille. 

Keskimääräinen tuloksesi osoittaa, että organisaatiosi on jo kohtalaisen pitkällä digitaalisessa muutosprosessissa. Tämä tarkoittaa, että organisaatio hyödyntää jo sekä yleistä että vähäisemmässä määrin myös edistynyttä digitaaliteknologiaa. Vaikka yritys on jo edennyt hyvän matkaa kohti digitalisaatiota, voisitte parantaa yrityksen kilpailukykyä, häiriönsietokykyä ja kestävyyttä entisestään tekemällä kohdennetumpia investointeja digitaalisiin teknologioihin ja taitoihin. Nykyiset investoinnit digitaaliteknologiaan kattavat valtaosan yrityksen liiketoiminnoista, mutta voisitte edelleen lisätä valmiuttanne (suunnitelmien ja resurssien suhteen) ottaa käyttöön kehittyneempiä ratkaisuja. Käytätte toiminnoissanne useimpia valtavirtateknologioita, mutta edistyneempien ja murroksellisten teknologioiden (esim. tekoälyn) käyttöönotto tarjoaa edelleen paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia. Henkilöstön digitaaliset taidot ovat keskitasoa paremmat, mutta eteneminen digitaalisessa muutoksessa edellyttää hyvin suunniteltua ja toteutettua henkilöstökoulutusta sekä muutosta tukevia IT-asiantuntijoita. Koko johdolle ja henkilöstölle olisi annettava tarvittavat kannustimet sitoutua edistyneempien digitaalisten ratkaisujen käyttöönottoon ilman pelkoa niiden mukanaan tuomista muutoksista. Yrityksen tiedonhallintavalmiudet ja tietoturva ovat edistyneellä tasolla, mutta voisitte hyötyä digitaaliteknologiasta, joka tuottaa kilpailuetua tuovaa liiketoimintatietoutta. Voisitte myös ottaa käyttöön lisää tieto- ja viestintätekniikoita, jotka auttavat parantamaan toiminnan kestävyyttä (pienentämään ympäristöjalanjälkeä), sekä parantaa valmiuksianne ympäristöystävällisten digitaalisten IT-laitteiden valinnan ja käytön suhteen. 

Uudet investoinnit digitalisaatioon nostaisivat yrityksesi digitalisaatioasteen edistyneelle tasolle ja tarjoaisivat merkittäviä etuja kilpailijoihin nähden alueellasi ja sen ulkopuolisilla kiinnostavilla markkinoilla. 

Tämä arvosana on keskiarvo kyselyn kuudesta ulottuvuudesta saamistasi pisteistä. Nämä ulottuvuudet ovat: i) digitaalinen liiketoimintastrategia, ii) digitaalinen valmius, iii) ihmiskeskeinen digitalisaatio, iv) tiedonhallinta, v) automaatio ja älykkyys ja vi) vihreä digitalisaatio. Tutustu huolellisesti kunkin kuuden ulottuvuuden tulosanalyysiin sekä asiaankuuluviin kommentteihin organisaatiosi nykytilasta ja ehdotuksiin tutkimattomista mahdollisuuksista, joita voisitte selvittää digitaali-innovointikeskittymän avulla.

 

Edistynyt 76–100 %

 

Kiitos, että vastasit tähän digitalisaatioasteen arviointikyselyyn pk-yrityksille. 

Keskimääräinen tuloksesi osoittaa, että organisaatiosi on edennyt varsin pitkälle digitaalisessa muutosprosessissa. Tämä tarkoittaa, että yritys on edelläkävijä, joka on jo pitkään hyödyntänyt digitaaliteknologiaa. Käytätte sekä yleistä että edistyneempää teknologiaa toiminnan eri osa-alueilla. Vaikka yritys on jo edennyt pitkälle, voisitte parantaa esimerkiksi kestävyyttä ja kilpailukykyä edelleen kokeilemalla ja ottamalla käyttöön uudempaa ja murroksellisempaa digitaaliteknologiaa. 

Uudet kohdennetummat investoinnit edistyneeseen digitaaliteknologiaan, kuten tekoälyyn, voisivat auttaa saavuttamaan digitaalisen kypsyyden, mikä lisäisi yrityksen kilpailukykyä kiinnostavilla markkinoilla maailmanlaajuisesti. 

Tämä arvosana on keskiarvo kyselyn kuudesta ulottuvuudesta saamistasi pisteistä. Nämä ulottuvuudet ovat: i) digitaalinen liiketoimintastrategia, ii) digitaalinen valmius, iii) ihmiskeskeinen digitalisaatio, iv) tiedonhallinta, v) automaatio ja älykkyys ja vi) vihreä digitalisaatio. Tutustu huolellisesti kunkin kuuden ulottuvuuden tulosanalyysiin sekä asiaankuuluviin kommentteihin organisaatiosi nykytilasta ja ehdotuksiin tutkimattomista mahdollisuuksista, joita voisitte selvittää digitaali-innovointikeskittymän avulla.

 

Tulosanalyysi ulottuvuuksittain

 

  1. Digitaalinen liiketoimintastrategia

Perustaso 0–25 %

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä hyvin alkuvaiheessa digitaalistrategian ja ‑investointien suhteen, ja parannusmahdollisuuksia on paljon. Digitalisaatioasteen parantaminen voidaan aloittaa laatimalla selkeä suunnitelma ja yksilöimällä suunnitelman tukemiseen tarvittavat taloudelliset resurssit. Alkuun on suositeltavaa investoida digitaaliteknologiaan, jolla voidaan nykyaikaistaa joitakin organisaation toimintoja. Voisitte myös hyötyä toiminnan tärkeimpien osa-alueiden, kuten tuotannon tai asiakaspalvelun automatisoinnista. Lisäetuja voisitte saada ottamalla käyttöön edistyneempää digitaaliteknologiaa esimerkiksi logistiikan, myynnin ja markkinoinnin, ostojen ja hankintojen tai kehittyneen tietoturvan alueilla. 

Yrityksen strategiassa on jo saatettu yksilöidä joitakin hyödyllisiä teknologioita, mutta mahdollisuuksia edistää liiketoiminnan tavoitteita digitaalisin keinoin on lukuisia. Jotta voisitte hyödyntää nämä mahdollisuudet, yrityksen on osoitettava tarvittavat määrärahat IT-infrastruktuurin parantamiseen ja varmistettava johdon sitoutuminen. Digitalisaation edellyttämät organisaatio- ja prosessimuutokset saattavat edellyttää myös IT-henkilöstön lisäämistä.

 

Keskitaso 26–50 %

 

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä alkuvaiheessa digitaalistrategian ja ‑investointien suhteen, ja parannusmahdollisuuksia on paljon. Yrityksellä on alustava suunnitelma ja resurssit, ja johto suhtautuu hankkeeseen myönteisesti, mutta sitoutumista ja toimia digitalisaation lisäämiseksi on tehostettava. Lisäksi yritys on jo saattanut tehdä joitakin investointeja digitaaliteknologiaan nykyaikaistaakseen toimintoja, kuten tuote- ja palvelusuunnittelua tai projektisuunnittelua ja ‑hallinnointia. Näiden lisäksi voisitte hyötyä toiminnan tärkeimpien osa-alueiden, kuten tuotannon tai asiakaspalvelun, automatisoinnista. Lisäetuja voisitte saada ottamalla käyttöön edistyneempää digitaaliteknologiaa esimerkiksi logistiikan, myynnin ja markkinoinnin, ostojen ja hankintojen tai kehittyneen tietoturvan alueilla. Yrityksellä on tarvittava IT-infrastruktuuri digitalisaation alkuvaiheen tukemiseksi sekä osaavaa IT-henkilöstöä, vaikkakin rajoitetusti.

Digitalisaation strategisen painoarvon kasvattaminen voisi lisätä hankkeen myönteisiä vaikutuksia yrityksen sisäisiin ja ulkoisiin prosesseihin ja kustannuksiin. Jotta voisitte hyödyntää digitalisaation mahdollisuudet, yrityksen on osoitettava enemmän määrärahoja IT-infrastruktuurin parantamiseen ja varmistettava johdon ja henkilöstön sitoutuminen. Digitalisaation edellyttämät organisaatio- ja prosessimuutokset saattavat myös edellyttää IT-henkilöstön lisäämistä ja digiasiantuntijoiden rekrytointia.

 

Kohtalaisen edistynyt 50–75 %

 

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä kohtalaisen edistyneessä vaiheessa digitaalistrategian ja ‑investointien suhteen. Hyötyjä saadaan jo nyt, mutta mahdollisuuksia on vielä käyttämättä. Yrityksellä on tarkka digitalisaatiosuunnitelma ja tarvittavat resurssit, ja johto on vahvasti sitoutunut hankkeeseen. Digitalisaatioon on jo tehty investointeja sisäisten prosessien ja toimintojen optimoimiseksi ja kustannusten vähentämiseksi, ja uusia investointeja on suunnitteilla.

Tuotteiden ja palvelujen laatua on mahdollista kuitenkin edelleen parantaa digitalisaation avulla. Lisäksi digitalisaatiosuunnitelma on pantava määrätietoisesti täytäntöön, ja suunnitellut investoinnit on käynnistettävä lähitulevaisuudessa. Ylin johto on valmis viemään läpi digitalisaation tueksi tarvittavat organisaatio- ja prosessimuutokset. IT-henkilöstöllä on jo keskeinen rooli digitalisaatiossa, mutta heille voitaisiin antaa suurempi rooli myös digitalisaatiota koskevassa päätöksenteossa. Saatatte myös joutua rekrytoimaan digiasiantuntijoita digitalisaation edistämiseksi. Lähitulevaisuudessa voisitte harkita vahvemmin digitaaliteknologiaan ja dataan perustuvien liiketoimintamallien käyttöönottoa sekä digitaalisia toimintoja tai ominaisuuksia sisältävien tuotteiden ja/tai palvelujen tarjoamista. 

 

Edistynyt 76–100 %

 

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä varsin edistyneessä vaiheessa digitaalistrategian ja ‑investointien suhteen. Digitalisaatio on ollut yrityksen painopiste jo pitkään. Yritys on jo investoinut laajasti digitaaliteknologiaan, ja lisäinvestointeja on myös suunnitteilla. Noudatatte selkeää digitalisaatiosuunnitelmaa ja olette osoittaneet tarvittavat resurssit (henkilöstön ja määrärahat) sen tukemiseen, ottaen huomioon myös suunnitellut investoinnit digitaaliteknologiaan tulevina vuosina. 

Merkittävät investoinnit digitalisaatioon ovat jo auttaneet parantamaan palvelujen ja/tai tuotteiden laatua, monipuolistamaan ja hoitamaan sisäisesti kaupallisia toimintoja, optimoimaan sisäisiä prosesseja/toimintoja ja vähentämään kustannuksia. Ylin johto on sitoutunut viemään läpi digitalisaation tueksi tarvittavat organisaatio- ja prosessimuutokset, ja henkilöstöllä on riittävät digitaaliset taidot.

Lisäetuja voisitte saada ottamalla käyttöön erikoistunutta teknologiaa, kuten tekoälyä, kehittynyttä data-analytiikkaa tai digitaaliteknologiaan perustuvia liiketoimintamalleja.

 

  1. Digitaalinen valmius

Perustaso 0–25 %

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä hyvin alkuvaiheessa digitaalisen valmiuden (digitaaliteknologian käyttöönoton) suhteen. Käytössä saattaa jo olla joitakin digitaalisia valtavirtateknologioita, mutta niiden liiketoimintasovellukset ovat hyvin rajalliset. Yritykselläsi on paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia lisätä sisäistä tuottavuuttaan ja palvella asiakkaitaan paremmin käyttämällä sekä valtavirta- että edistyneempää digitaaliteknologiaa. 

Hyötyisitte merkittävästi digitaaliteknologiasta, jolla voidaan lisätä myyntiä (verkkokauppa, verkkomarkkinointi jne.), parantaa liiketoiminnan tehokkuutta (tiedonhallintajärjestelmät, toiminnanohjaus), parantaa asiakastyytyväisyyttä (verkkopohjaiset välineet viestintään asiakkaiden kanssa) tai parantaa henkilöstön osaamista ja lisätä henkilöstön tyytyväisyyttä ja pysyvyyttä (etätyö, virtuaalioppiminen jne.).

* Digitaalisilla valtavirtateknologioilla tarkoitetaan seuraavia: verkkoinfrastruktuuri, yrityksen verkkosivusto, verkkopohjaiset välineet viestintään asiakkaiden kanssa, reaaliaikaiset chat-palvelut, verkkoyhteisöt ja asiointibotit viestintään asiakkaiden kanssa, verkkokauppa (kuluttajakauppa, yritysmyynti), verkkomarkkinointi (verkkomainonta, yrityksen sosiaalinen media jne.), sähköinen hallinto, liiketoiminnan etäyhteistyövälineet (etätyö, videokokoukset, virtuaalioppiminen), sisäinen verkkoportaali (intranet), tiedonhallintajärjestelmät (toiminnanohjaus, asiakassuhteiden hallinta, toimitusketjun hallinta jne.).

* Edistyneillä digitaaliteknologioilla tarkoitetaan muun muassa seuraavia: tekoäly, robotit, virtuaalitodellisuus ja laajennettu todellisuus, tietokoneavusteinen suunnittelu (CAD), esineiden internet, älyanturit, lohkoketjut, 3D-tulostus jne. 

 

Keskitaso 26–50 %

 

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä alkuvaiheessa digitaalisen valmiuden (digitaaliteknologian käyttöönoton) suhteen. Yritys käyttää joitakin digitaalisia valtavirtateknologioita mutta ei kaikkia. Digitaalisia ratkaisuja käytetään useilla liiketoiminta-alueilla, pääasiassa hallinnossa ja johtamisessa. Lisäetuja voisitte saada ottamalla käyttöön erikoistunutta tai edistynyttä digitaaliteknologiaa.

Hyötyisitte merkittävästi sellaisen digitaaliteknologian käyttöönoton nopeuttamisesta, jolla voidaan lisätä myyntiä (verkkokauppa, verkkomarkkinointi jne.), parantaa liiketoiminnan tehokkuutta (tiedonhallintajärjestelmät, toiminnanohjaus), parantaa asiakastyytyväisyyttä (verkkopohjaiset välineet viestintään asiakkaiden kanssa) tai parantaa henkilöstön osaamista ja lisätä henkilöstön tyytyväisyyttä ja pysyvyyttä (etätyö, virtuaalioppiminen jne.).

* Digitaalisilla valtavirtateknologioilla tarkoitetaan seuraavia: verkkoinfrastruktuuri, yrityksen verkkosivusto, verkkopohjaiset välineet viestintään asiakkaiden kanssa, reaaliaikaiset chat-palvelut, verkkoyhteisöt ja asiointibotit viestintään asiakkaiden kanssa, verkkokauppa (kuluttajakauppa, yritysmyynti), verkkomarkkinointi (verkkomainonta, yrityksen sosiaalinen media jne.), sähköinen hallinto, liiketoiminnan etäyhteistyövälineet (etätyö, videokokoukset, virtuaalioppiminen), sisäinen verkkoportaali (intranet), tiedonhallintajärjestelmät (toiminnanohjaus, asiakassuhteiden hallinta, toimitusketjun hallinta jne.).

* Edistyneillä digitaaliteknologioilla tarkoitetaan muun muassa seuraavia: tekoäly, robotit, virtuaalitodellisuus ja laajennettu todellisuus, tietokoneavusteinen suunnittelu (CAD), esineiden internet, älyanturit, lohkoketjut, 3D-tulostus jne. 

 

Kohtalaisen edistynyt 50–75 %

 

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä kohtalaisen edistyneessä vaiheessa digitaalisen valmiuden (digitaaliteknologian käyttöönoton) suhteen. Mitä todennäköisimmin hyödynnätte jo digitaalisten valtavirtateknologioiden tarjoamia mahdollisuuksia. Käytössä on vankka verkkoinfrastruktuuri, ja käytätte verkkoteknologiaa ja ‑sovelluksia muun muassa viestintään asiakkaiden kanssa ja/tai myynti- ja markkinointitarkoituksiin. Edistyneitä tai integroituja liiketoimintasovelluksia (toiminnanohjaus, asiakassuhteiden hallinta, toimitusketjun hallinta jne.) ei ehkä ole vielä kaikilta osin toteutettu, mutta todennäköisesti olette harkinneet tekevänne niin pian. 

Yritykselläsi on hyödyntämättömiä mahdollisuuksia ottaa käyttöön erikoistunutta tai edistynyttä digitaaliteknologiaa, joka voisi tarjota todellista kilpailuetua tuotannon, myynnin, markkinoinnin tai asiakaspalvelun alalla. Digitaalisia ratkaisuja käytetään pääasiassa sisäisissä toiminnoissa, kuten hallinnossa ja johtamisessa, sekä asiakasviestinnässä ja ‑palvelussa. Vaikka yritys on jo edennyt hyvän matkaa kohti digitalisaatiota, voisitte nopeuttaa edistyneemmän teknologian kokeilua ja käyttöönottoa, jotta saisitte kurottua umpeen eron digitaalisesti edistyneempiin yrityksiin samalla toimialalla ja alueella sekä muualla. 

* Digitaalisilla valtavirtateknologioilla tarkoitetaan seuraavia: verkkoinfrastruktuuri, yrityksen verkkosivusto, verkkopohjaiset välineet viestintään asiakkaiden kanssa, reaaliaikaiset chat-palvelut, verkkoyhteisöt ja asiointibotit viestintään asiakkaiden kanssa, verkkokauppa (kuluttajakauppa, yritysmyynti), verkkomarkkinointi (verkkomainonta, yrityksen sosiaalinen media jne.), sähköinen hallinto, liiketoiminnan etäyhteistyövälineet (etätyö, videokokoukset, virtuaalioppiminen), sisäinen verkkoportaali (intranet), tiedonhallintajärjestelmät (toiminnanohjaus, asiakassuhteiden hallinta, toimitusketjun hallinta jne.).

* Edistyneillä digitaaliteknologioilla tarkoitetaan muun muassa seuraavia: tekoäly, robotit, virtuaalitodellisuus ja laajennettu todellisuus, tietokoneavusteinen suunnittelu (CAD), esineiden internet, älyanturit, lohkoketjut, 3D-tulostus jne. 

 

Edistynyt 76–100 %

 

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä varsin edistyneessä vaiheessa digitaalisen valmiuden (digitaaliteknologian käyttöönoton) suhteen. Yritys hyödyntää valtaosaa saatavilla olevista digitaalisista valtavirtateknologioista sisäisissä ja ulkoisissa toiminnoissa. Digitaalisia ratkaisuja käytetään useimmilla liiketoiminta-alueilla, kuten hallinnossa ja johtamisessa, markkinoinnissa, hankinnoissa, logistiikassa, asiakaspalvelussa jne. Käytössä on myös integroituja tiedonhallintajärjestelmiä (toiminnanohjaus, asiakassuhteiden hallinta tai toimitusketjun hallinta jne.). Olette ehkä jo alkanut kokeilla tai ottaa käyttöön edistyneempää digitaaliteknologiaa tietyillä liiketoiminta-alueilla, ja tutkitte aktiivisesti, miten voisitte saada siitä enemmän hyötyä.

Digitaalisten valtavirtateknologioiden käyttö on jo edennyt melko pitkälle, ja yrityksellä on myös tarvittavat valmiudet ottaa käyttöön erikoistuneempia ja edistyneempiä digitaaliteknologioita. Ne tarjoaisivat yrityksellesi ainutlaatuisen kilpailuedun ja auttaisivat kuromaan välimatkaa kehittyneempiin kilpailijoihin Euroopassa ja sen ulkopuolella.

 * Digitaalisilla valtavirtateknologioilla tarkoitetaan seuraavia: verkkoinfrastruktuuri, yrityksen verkkosivusto, verkkopohjaiset välineet viestintään asiakkaiden kanssa, reaaliaikaiset chat-palvelut, verkkoyhteisöt ja asiointibotit viestintään asiakkaiden kanssa, verkkokauppa (kuluttajakauppa, yritysmyynti), verkkomarkkinointi (verkkomainonta, yrityksen sosiaalinen media jne.), sähköinen hallinto, liiketoiminnan etäyhteistyövälineet (etätyö, videokokoukset, virtuaalioppiminen), sisäinen verkkoportaali (intranet), tiedonhallintajärjestelmät (toiminnanohjaus, asiakassuhteiden hallinta, toimitusketjun hallinta jne.).

* Edistyneillä digitaaliteknologioilla tarkoitetaan muun muassa seuraavia: tekoäly, robotit, virtuaalitodellisuus ja laajennettu todellisuus, tietokoneavusteinen suunnittelu (CAD), esineiden internet, älyanturit, lohkoketjut, 3D-tulostus jne. 

 

  1. Ihmiskeskeinen digitalisaatio

Perustaso 0–25 %

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä hyvin alkuvaiheessa ihmiskeskeisen digitalisaation (taitojen kehittäminen digitalisaatiota varten) suhteen. Mahdollisuuksia parantaa henkilöstön digitaalisia taitoja olisi selvitettävä johdon ja/tai operatiivisella tasolla. Tämä voidaan tehdä toteuttamalla ensin henkilöstön digitaalisten taitojen arviointi, minkä jälkeen laaditaan konkreettinen koulutussuunnitelma henkilöstön uudelleen- tai täydennyskoulutusta varten. Henkilöstölle kannattaisi tarjota lisäkoulutusta ja verkko-oppimisvälineitä digitaalisten taitojen hankkimiseksi tai lisäämiseksi. Tällä hetkellä henkilöstön digitaaliset taidot ovat perustasolla, eikä työtehtäviä ole vielä suunniteltu uudelleen digitaaliaikaa varten. 

Yritykselläsi on valtavasti hyödyntämättömiä mahdollisuuksia parantaa työntekijöiden digitaalista osaamista jo pienillä investoinneilla.

 

Keskitaso 26–50 %

 

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä yhä alkuvaiheessa ihmiskeskeisen digitalisaation (taitojen kehittäminen digitalisaatiota varten) suhteen. Yrityksen johto todennäköisesti ymmärtää, miten tärkeää on tarjota henkilöstölle koulutusta digitaaliteknologiasta, ja joitakin askelia tähän suuntaan on jo otettu. Seuraavaksi voisitte laatia yksityiskohtaisen koulutussuunnitelman henkilöstön uudelleen- tai täydennyskoulutusta varten. Tarjolla on jo jonkin verran verkko-opetusta ja muita itseopiskeluvaihtoehtoja digitaalisten taitojen hankkimiseksi tai lisäämiseksi, mutta tarjontaa voisi räätälöidä paremmin henkilöstön erityistarpeiden ja/tai koulutusvaatimusten mukaan. Koulutukseen voisi yhdistää kokeilumahdollisuuksia, ja henkilöstölle voisi antaa enemmän autonomiaa päätösten täytäntöönpanoon ja innovointiin. Digitaitoisille työntekijöille kannattaisi tarjota urakehitysmahdollisuuksia, ja työtehtävät olisi suunniteltava uudelleen digitaaliaikaa varten. Henkilöstön digitaalisten taitojen olisi oltava tasolla, jota heidän työtehtäviensä nykyaikaistaminen edellyttää. 

Yritykselläsi on paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia laatia lähitulevaisuuden digitalisaatiosuunnitelmiin perustuva koulutussuunnitelma. Kannattaa hyödyntää myös rahoitusmahdollisuuksia, joita eri ohjelmat tarjoavat henkilöstön uudelleen- ja täydennyskoulutukseen. Koulutettu henkilöstö suhtautuu myönteisemmin uuden digitaaliteknologian käyttöönottoon ja tukee laajemmin muutoksia, jotka muutoin aiheuttaisivat pelkoa työpaikkojen menetyksistä. Digitaalisten taitojen lisääminen loisi myös tarvittavan ympäristön erikoistuneen IT-henkilöstön palkkaamiselle ja mahdollisuuden tarjota heille urapolun. 

 

Kohtalaisen edistynyt 50–75 %

 

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä kohtalaisen edistyneessä vaiheessa ihmiskeskeisen digitalisaation (taitojen kehittäminen digitalisaatiota varten) suhteen. Yritys on jo laatinut koulutussuunnitelman henkilöstön uudelleen- ja täydennyskoulutusta varten, mutta siihen voisi sisällyttää myös lähitulevaisuudessa käyttöön otettavaa edistyneempää digitaaliteknologiaa. Digitaalisten taitojen hankkiminen ja parantaminen on ensisijainen tavoite, ja työntekijöille tarjotaan koulutusta tätä varten. Koulutukset kannattaa räätälöidä henkilöstön tarpeiden ja työssäoppimisen vaatimusten mukaisesti. Yritys saattaa jo olla tietoinen henkilöstön digitaalisten taitojen parantamiseen tähtäävän koulutuksen rahoitusmahdollisuuksista ja saattaa jo hyödyntää niitä. 

Henkilöstöllä on riittävät taidot hoitaa työnsä digitaalisin keinoin, mutta heitä voisi kannustaa kokeilemaan enemmän uusia välineitä päätösten täytäntöönpanossa ja innovoinnissa. Henkilöstö osallistuu jossakin määrin tuotteiden, palvelujen ja prosessien digitalisaation suunnitteluun ja kehittämiseen. Lisäksi digitaitoisille työntekijöille on tarjolla urakehitysmahdollisuuksia. Työtehtävät on suunniteltu uudelleen digitaaliaikaa varten (innovatiiviset / digitaalisesti tuetut työympäristöt), ja niitä saatetaan tukea digitaalisella tukipalvelulla. Työntekijöiden digitaaliset taidot ovat olennaisilta osin riittävät heidän työtehtäviinsä. 

 

Edistynyt 76–100 %

 

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä varsin edistyneessä vaiheessa ihmiskeskeisen digitalisaation (taitojen kehittäminen digitalisaatiota varten) suhteen. Käytössä on kattava koulutussuunnitelma henkilöstön uudelleen- tai täydennyskoulutusta varten, ja sitä toteutetaan/seurataan aktiivisesti. Työntekijöille tarjotaan usein ja/tai säännöllisesti edistynyttä teknologiaa ja digitaalisia taitoja koskevaa kattavaa koulutusta, joka on räätälöity henkilöstön tarpeiden ja koulutusvaatimusten mukaisesti. Koulutukseen yhdistetään usein kokeilumahdollisuuksia, ja henkilöstölle annetaan autonomiaa päätösten täytäntöönpanoon ja innovointiin. Lisäksi digitaitoisille työntekijöille on tarjolla urakehitysmahdollisuuksia. Henkilöstö osallistuu aktiivisesti yrityksen strategiaan. Työtehtävät on suunniteltu uudelleen digitaaliaikaa varten (innovatiiviset / digitaalisesti tuetut työympäristöt), ja niitä tuetaan digitaalisella tukipalvelulla. Henkilöstön digitaaliset taidot ovat edistyneellä tasolla. 

 

  1. Tiedonhallinta

Perustaso 0–25 %

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä hyvin alkuvaiheessa tiedonhallinnan (tietojen tallentaminen, järjestäminen, käyttäminen, hyödyntäminen ja suojaaminen) suhteen. Ensiksi olisi suositeltavaa laatia dataa koskeva toimintapolitiikka, suunnitelma tai toimenpidekokonaisuus ja suunnitella paperilla olevien tietojen siirtäminen digitaaliseen muotoon. Toistaiseksi vain muutamia asiakirjatyyppejä on digitalisoitu, ja vain vähän dataa tallennetaan digitaalisesti. Tämä siirtymä kuitenkin edellyttää tietoturvasuunnitelmaa ja kyberturvallisuusprosessien määrittämistä – jo käytössä olevat perustason kyberturvallisuusvälineet eivät ole riittävät. 

Näin varhaisessa vaiheessa yritykselläsi on valtavasti hyödyntämättömiä mahdollisuuksia edetä digitalisaatiossa luomalla kriittinen massa dataa, jota voidaan hyödyntää toiminnan eri osa-alueilla. Tämä siirtymä olisi toteutettava rinnakkain edistyneempien tietoturvatoimenpiteiden toteuttamisen kanssa, jotta voidaan varmistaa, että data ja tärkeät tiedot suojataan asianmukaisesti.

 

Keskitaso 26–50 %

 

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä alkuvaiheessa tiedonhallinnan (tietojen tallentaminen, järjestäminen, käyttäminen, hyödyntäminen ja suojaaminen) suhteen. Yrityksellä olisi oltava konkreettinen tiedonhallintaa koskevaa toimintapolitiikka, suunnitelma tai toimenpidekokonaisuus, jota noudatetaan tarkasti. Osa tiedoista tallennetaan digitaalisesti jäsennellyssä muodossa, pääasiassa hallinnon/taloushallinnon prosesseja varten. Tiedonvaihdon ja integroinnin tasoa eri sovellusten välillä voitaisiin kuitenkin parantaa. Dataa ei hyödynnetä liiketoiminnassa parhaalla mahdollisella tavalla, eikä sitä käytetä päätöksenteossa sellaisella tasolla, jolla voisi olla vaikutusta. Tietosuojan taso on kohtalainen, ja käytössä on yleisiä kyberturvallisuusvälineitä, mutta konkreettista ja kattavaa kyberturvallisuuspolitiikkaa ei ole laadittu. 

Tällä tasolla yritykselläsi on paljon tutkimattomia mahdollisuuksia asianmukaisen tiedonhallinta- ja kyberturvallisuusstrategian käyttöön ottamiseksi. Voisitte saada lisähyötyjä investoimalla enemmän resursseja siihen, että suurin osa yrityksen datasta ja prosesseista olisi digitaalisessa muodossa ja integroitu yhteentoimivien järjestelmien kautta ja että tiedot olisivat saatavilla eri laitteista ja sijainneista. Jäsenneltyä dataa voitaisiin syöttää data-analytiikkasovelluksiin, jotka tuottavat tarvittavaa tietoa tärkeitä liiketoimintapäätöksiä varten ja asiakaspalvelun parantamiseksi. Yrityksesi hyötyisi myös kattavasta kyberturvallisuuspolitiikasta, joka sisältäisi toimenpiteitä yrityksen ja asiakastietojen suojaamiseksi kyberuhkilta sekä asianmukaiset varautumissuunnitelmat.

 

Kohtalaisen edistynyt 50–75 %

 

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä kohtalaisen edistyneessä vaiheessa tiedonhallinnan (tietojen tallentaminen, järjestäminen, käyttäminen, hyödyntäminen ja suojaaminen) suhteen. Yrityksellä on jo käytössä konkreettinen toimintapolitiikka, suunnitelma tai toimenpidekokonaisuus tietojen hallintaa ja hyödyntämistä varten. Asiakirjat ja prosessit on digitalisoitu monissa liiketoiminnoissa ja monilla toiminta-alueilla. Suurin osa tiedoista tallennetaan digitaalisesti jäsennellyssä muodossa, ja tiedot on jossain määrin integroitu yhteentoimivien tietojärjestelmien avulla. Data-analytiikkaa pidetään liiketoiminnan ja tietoon perustuvan päätöksenteon kannalta tärkeänä välineenä, joka auttaa optimoimaan prosessit ja parantamaan asiakaspalvelua. Yritys on laatinut kyberturvallisuussuunnitelman sekä määrittänyt toimenpiteet kyberhätätilanteita varten. Tiedot varmuuskopioidaan, ja henkilöstö on tietoinen siitä, miten tärkeää on suojautua kyberuhkilta. Lisäksi henkilöstölle järjestetään koulutusta ja tiedotustilaisuuksia kyberturvallisuudesta. 

Tällä tasolla yritykselläsi on edelleen paljon mahdollisuuksia hyödyntää dataa enemmän ja paremmin. Esimerkiksi tietojen integroinnin ja yhteentoimivuuden parantaminen eri toiminta-alueiden (tuotanto, myynti, markkinointi, henkilöstöhallinto, asiakaspalvelu jne.) järjestelmien välillä auttaisi tekemään päätöksiä strategisemmalla tasolla. Voisitte myös asettaa tiedot reaaliaikaisesti saataville eri laitteista ja sijainneista, myös henkilöstön käyttöön (esim. etätyötä varten). Yrityksen tiedonhallintavalmiuksien päivittämisen yhteydessä olisi otettava käyttöön vankat tietoturvakäytännöt, varautumissuunnitelmat ja toiminnan jatkuvuussuunnitelmat vakavien kyberuhkien varalta.

 

Edistynyt 76–100 %

 

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä varsin edistyneessä vaiheessa tiedonhallinnan (tietojen tallentaminen, järjestäminen, käyttäminen, hyödyntäminen ja suojaaminen) suhteen. Asiakirjat ja prosessit on digitalisoitu kaikissa tai useimmissa toiminnoissa ja kaikilla tai useimmilla toiminta-alueilla (hallinnon/taloushallinnon prosessit, asiakassuhteet, tuotantoon tai palveluihin liittyvät prosessit, logistiikka jne.). Kaikki tiedot tallennetaan digitaalisesti jäsennellyssä muodossa. Tiedon kerääminen ja käyttö nähdään organisaation kannalta ratkaisevan tärkeänä. Valtaosa yrityksen tiedoista kerätään ja käytetään yrityksen keskeisissä prosesseissa/toiminnoissa. 

Dataa käytetään useimpien päätösten tekemiseen ja useimpien prosessien optimointiin. Tiedonvaihdon helpottamiseksi on otettu käyttöön erilaisia ratkaisuja ja standardeja. Käytössä on kyberturvallisuussuunnitelmat ja erityiset toimintamallit ja toimenpiteet yrityksen tietojen suojaamiseksi kyberuhkilta. Lisäksi yritys on laatinut suunnitelman, joka kattaa kaikki sisäiset ja asiakastiedot, ja kaikki tiedot varmuuskopioidaan. Henkilöstön tietoisuus kyberuhkista on korkealla tasolla, ja sitä ylläpidetään koulutuksen avulla. Kyberhyökkäyksestä johtuvan katastrofin varalta on laadittu liiketoiminnan jatkuvuussuunnitelma.

 

  1. Automaatio ja älykkyys

Perustaso 0–25 %

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä hyvin alkuvaiheessa (liiketoiminnan prosesseihin sisältyvien digitaalisten keinojen mahdollistaman) automaation ja älykkyyden suhteen. Mitään tehtäviä ei ole vielä automatisoitu. Tekoälyä ja automaatiota ei ole käytetty tukemaan liiketoimintaa tai kaupallista tai operatiivista toimintaa. 

 

Keskitaso 26–50 %

 

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä alkuvaiheessa (liiketoiminnan prosesseihin sisältyvien digitaalisten keinojen mahdollistaman) automaation ja älykkyyden suhteen.

Digitaalisiin keinoihin perustuvaa automatisointia käytetään mahdollisesti osittain ja tapauskohtaisesti joissakin tehtävissä, tyypillisesti hallinnollisissa prosesseissa. Tekoälyä ja automaatiota ei ole käytetty tukemaan kaupallista tai operatiivista toimintaa. Tekoälyn ja automaation käyttöönotto ei ole vielä mitattavasti lisännyt tuottavuutta. 

 

Kohtalaisen edistynyt 50–75 %

 

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä kohtalaisen edistyneessä vaiheessa (liiketoiminnan prosesseihin sisältyvien digitaalisten keinojen mahdollistaman) automaation ja älykkyyden suhteen.

Jotkin tehtävät voivat olla osittain automatisoituja ja tekoälyn tukemia, tyypillisesti hallinnon ja taloushallinnon prosesseissa. Tekoälyä ja automaatiota on voitu käyttää tukemaan kaupallista toimintaa, mutta niitä ei ole sovellettu tuotteiden ja palvelujen laadun parantamiseen. Tekoälyn ja automaation käyttöönotto on jonkin verran lisännyt tuottavuutta.

 

Edistynyt 76–100 %

 

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä varsin edistyneessä vaiheessa (liiketoiminnan prosesseihin sisältyvien digitaalisten keinojen mahdollistaman) automaation ja älykkyyden suhteen.

Jotkin tehtävät ovat täysin automatisoituja ja tekoälyn tukemia, tyypillisesti hallinnon ja taloushallinnon prosesseissa. Tekoälyä ja automaatiota on voitu käyttää tukemaan kaupallista toimintaa, ja niitä on mahdollisesti sovellettu myös tuotteiden ja palvelujen laadun parantamiseen. Tekoälyn ja automaation käyttöönotto on saattanut lisätä tuottavuutta.

Jos tuloksesi on vaihteluvälin ylärajalla, yrityksesi on luultavasti jo ottanut käyttöön tekoälyä ja muunlaista automaatiota yritystasolla, mikä on lisännyt tuottavuutta ja tehokkuutta merkittävästi ja vähentänyt hukkaa ja kustannuksia.

 

  1. Vihreä digitalisaatio

Perustaso 0–25 %

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä hyvin alkuvaiheessa vihreän digitalisaation* suhteen. Yrityksesi olisi kiinnitettävä huomiota ympäristönäkökohtiin digitaalisissa valinnoissa. Voisitte ottaa käyttöön digitaaliteknologiaa, joka edistää kestävää liiketoimintaa (liiketoimintamalli, palvelujen tarjoaminen, tuotanto ja valmistus jne.). Digitaaliteknologia voisi myös tukea päästöjen ja saastumisen torjuntaa ja jätehuoltoa sekä raaka-aineiden kulutuksen optimointia ja tuotteiden toimittamista asiakkaille. Lisäksi digitaalisia ratkaisuja voitaisiin käyttää organisaation ympäristövaikutusten vähentämiseen. Organisaation käyttämien materiaalien ja tuotteiden olisi oltava jäljitettävissä, ja energiaa voitaisiin hankkia kestävistä lähteistä joko omasta laitoksesta tai sen ulkopuolelta. Hallinnolliset prosessit voitaisiin muuttaa paperittomiksi. Digitaalisten valintojen (IT-laitteet) ja käytäntöjen ympäristövaikutukset olisi otettava paremmin huomioon. 

 

* Vihreällä digitalisaatiolla tarkoitetaan yrityksen kykyä toteuttaa digitalisaatio pitkäjänteisellä lähestymistavalla, jossa kannetaan vastuu luonnonvaroista ja ympäristöstä ja huolehditaan niiden suojelusta ja kestävyydestä (mikä lopulta luo kilpailuetua).

 

Keskitaso 26–50 %

 

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä alkuvaiheessa vihreän digitalisaation* suhteen. Ympäristönäkökohdat otetaan toisinaan huomioon digitaalisissa valinnoissa. Digitaaliteknologiaa on jo saatettu käyttää edistämään kestävää liiketoimintaa (liiketoimintamalli, palvelujen tarjoaminen, tuotanto ja valmistus jne.). Digitaaliteknologia voisi kuitenkin merkittävästi tukea päästöjen ja saastumisen torjuntaa. jätehuoltoa, raaka-aineiden kulutuksen optimointia ja tuotteiden toimittamista asiakkaille. Digitaalisia ratkaisuja ei todennäköisesti käytetä aktiivisesti siihen, että organisaation ympäristövaikutuksia saataisiin vähennettyä merkittävästi. Organisaation käyttämät materiaalit ja tuotteet voisivat olla jäljitettävissä, ja energiaa voitaisiin hankkia kestävistä lähteistä joko omasta laitoksesta tai sen ulkopuolelta. Jotkin hallinnolliset prosessit ovat jo paperittomia, mutta eivät kaikki. Digitaalisten valintojen ja käytäntöjen ympäristövaikutukset voitaisiin ottaa paremmin huomioon.

 

* Vihreällä digitalisaatiolla tarkoitetaan yrityksen kykyä toteuttaa digitalisaatio pitkäjänteisellä lähestymistavalla, jossa kannetaan vastuu luonnonvaroista ja ympäristöstä sekä huolehditaan niiden suojelusta ja kestävyydestä (mikä lopulta luo kilpailuetua).

 

 

Kohtalaisen edistynyt 50–75 %

 

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä kohtalaisen edistyneessä vaiheessa vihreän digitalisaation* suhteen. Ympäristönäkökohdat otetaan huomioon monissa digitaalisissa valinnoissa. Digitaaliteknologia voi jo jossain määrin edistää kestävää liiketoimintaa (liiketoimintamalli, palvelujen tarjoaminen, tuotanto ja valmistus, palvelujen toimittaminen jne.). Digitaaliteknologia voisi kuitenkin tukea huomattavasti päästöjen ja saastumisen yleistä torjuntaa ja jätehuoltoa sekä raaka-aineiden kulutuksen optimointia. Sitä saatetaan kuitenkin jo käyttää tukemaan tuotteiden toimittamista asiakkaille. Digitaalisia ratkaisuja voitaisiin käyttää enemmän organisaation ympäristövaikutusten vähentämiseen. Organisaation käyttämät materiaalit ja tuotteet voisivat olla paremmin jäljitettävissä, ja energiaa voitaisiin hankkia kestävistä lähteistä joko omasta laitoksesta tai sen ulkopuolelta. Hallinnolliset prosessit ovat enimmäkseen paperittomia. Digitaalisten valintojen ja käytäntöjen ympäristövaikutukset otetaan laajalti huomioon.

* Vihreällä digitalisaatiolla tarkoitetaan yrityksen kykyä toteuttaa digitalisaatio pitkäjänteisellä lähestymistavalla, jossa kannetaan vastuu luonnonvaroista ja ympäristöstä ja huolehditaan niiden suojelusta ja kestävyydestä (mikä lopulta luo kilpailuetua).

 

Edistynyt 76–100 %

 

Tämän kypsyystason yritykset ovat yleensä varsin edistyneessä vaiheessa vihreän digitalisaation* suhteen. Ympäristönäkökohdat otetaan huomioon useimmissa digitaalisissa valinnoissa, kuten hankinnoissa, energiankulutuksessa ja resurssien uudelleenkäytössä. Digitaaliteknologia edistää kestävää liiketoimintaa (liiketoimintamalli, tuotteiden elinkaari, tuotesuunnittelu, tuotantoprosessit, palvelujen toimittaminen jne.). Todennäköisesti digitaaliteknologiaa käytetään myös tukemaan päästöjen ja saastumisen torjuntaa ja jätehuoltoa sekä raaka-aineiden kulutuksen optimointia ja tuotteiden toimittamista asiakkaille. Digitaaliset ratkaisut vähentävät merkittävästi organisaation ympäristövaikutuksia (esim. vähentämällä hukkaa ja parantamalla energiatehokkuutta). Organisaation käyttämät materiaalit ja tuotteet ovat helposti jäljitettävissä, myös reaaliaikaisesti. Energiaa hankitaan enimmäkseen kestävistä lähteistä joko omasta laitoksesta tai sen ulkopuolelta. Kaikki hallinnolliset prosessit ovat paperittomia. Digitaalisten valintojen ja käytäntöjen ympäristövaikutukset otetaan aina huomioon.

* Vihreällä digitalisaatiolla tarkoitetaan yrityksen kykyä toteuttaa digitalisaatio pitkäjänteisellä lähestymistavalla, jossa kannetaan vastuu luonnonvaroista ja ympäristöstä ja huolehditaan niiden suojelusta ja kestävyydestä (mikä lopulta luo kilpailuetua).

 

Julkisen sektorin organisaatiot

 

Yleinen tulosanalyysi

Perustaso 0–25 %

Kiitos, että vastasit tähän digitalisaatioasteen arviointikyselyyn julkisen sektorin organisaatioille. 

Keskimääräinen tuloksesi osoittaa, että organisaatiosi on digitaalisen muutosprosessin alussa. Pienetkin investoinnit digitaalisiin teknologioihin ja taitoihin voisivat merkittävästi parantaa organisaation toimintoja ja julkisten palvelujen tarjoamista. Organisaation investoinnit digitaaliteknologiaan ovat edelleen vähäisiä ja kattavat lähinnä hallinnollisia tehtäviä. Tämä voisi olla oikea hetki alkaa suunnitella ja sitoa resursseja edistyneempiä ratkaisuja varten. Käytätte päivittäisissä toiminnoissanne joitakin valtavirtateknologioita, mutta voisitte saada lisähyötyjä uusimmista internetpohjaisista tekniikoista (digitaaliset julkiset palvelut, sähköiset hankinnat jne.) ja edistyneemmistä teknologioista (esim. tekoäly). 

Voisitte myös asettaa etusijalle henkilöstön koulutuksen, palkata lisää IT-asiantuntijoita ja sitouttaa ja valmistaa henkilöstöä ottamaan käyttöön uusia digitaalisia ratkaisuja, jotka saattavat muuttaa nykyisiä työtapoja. Kokonaisvaltaisen data- ja tietoturvastrategian laatiminen ja toteuttaminen lisäisi organisaation data-analytiikkavalmiuksia ja tukisi päätöksentekoa. Voisitte myös ottaa käyttöön tieto- ja viestintätekniikoita, jotka auttavat parantamaan organisaation yhteentoimivuutta ja toiminnan kestävyyttä (pienentämään ympäristöjalanjälkeä), sekä asettaa laitehankinnoissa etusijalle ympäristöystävälliset digitaaliset IT-laitteet. 

Organisaatiossasi on valtavasti hyödyntämätöntä potentiaalia. Digitaaliteknologian kokeilu ja käyttöönotto voisi välittömästi parantaa organisaation tehokkuutta ja kansalaisille/yrityksille tarjottavien palvelujen laatua. 

Tämä arvosana on keskiarvo kyselyn kuudesta ulottuvuudesta saamistasi pisteistä. Nämä ulottuvuudet ovat: i) digitaalistrategia ja investoinnit, ii) digitaalinen valmius, iii) ihmiskeskeinen digitalisaatio, iv) tiedonhallinta ja tietoturva, v) yhteentoimivuus ja vi) vihreä digitalisaatio. Tutustu huolellisesti kunkin kuuden ulottuvuuden tulosanalyysiin sekä asiaankuuluviin kommentteihin organisaatiosi nykytilasta ja ehdotuksiin tutkimattomista mahdollisuuksista, joita voisitte selvittää digitaali-innovointikeskittymän avulla.

 

Keskitaso 26–50 %

 

Kiitos, että vastasit tähän digitalisaatioasteen arviointikyselyyn julkisen sektorin organisaatioille. 

Keskimääräinen tuloksesi osoittaa, että organisaatiosi digitalisaatioaste on keskitasoa, mutta parantamisen varaa on edelleen. Lisäinvestoinnit digitaalisiin teknologioihin ja taitoihin voisivat merkittävästi parantaa organisaation toimintoja ja kansalaisille/yrityksille tarjottavia palveluja. Nykyiset investoinnit digitaaliteknologiaan kattavat useita sisäisiä ydintoimintoja, mutta voisitte lisätä valmiuttanne (suunnitelmien ja resurssien suhteen) ottaa käyttöön myös edistyneempiä ratkaisuja. Käytätte toiminnoissanne useita valtavirtateknologioita, mutta voisitte saada lisähyötyjä edistyneemmistä teknologioista (tiedonhallintajärjestelmät, toiminnanohjaus, digitaaliset julkiset palvelut, sähköinen hankinta jne.) sekä murroksellisista teknologioista (esim. tekoäly). 

Henkilöstön digitaaliset taidot ovat keskitasoa, mutta eteneminen digitaalisessa muutoksessa edellyttää hyvin suunniteltua ja toteutettua henkilöstökoulutusta sekä muutosta tukevia IT-asiantuntijoita. Johdolle ja henkilöstölle olisi annettava tarvittavat kannustimet sitoutua uusien digitaalisten ratkaisujen käyttöönottoon ilman pelkoa niiden mukanaan tuomista muutoksista. Organisaatiolla saattaa jo olla paljon liiketoimintatietoa digitaalisessa muodossa, mutta kattava data- ja tietoturvastrategia lisäisi organisaation data-analytiikkavalmiuksia ja tukisi korkean tason päätöksentekoa. Voisitte myös ottaa käyttöön lisää tieto- ja viestintätekniikoita, jotka auttavat parantamaan toiminnan kestävyyttä (pienentämään ympäristöjalanjälkeä), sekä asettaa laitehankinnoissa etusijalle ympäristöystävälliset digitaaliset IT-laitteet. 

Organisaation digitalisaatioasteen parantaminen voisi auttaa kuromaan välimatkaa digitaalisesti kehittyneempiin organisaatioihin ja lisätä toiminnan tehokkuutta sekä niiden kansalaisten/yritysten tyytyväisyyttä, joiden kanssa olette päivittäin vuorovaikutuksessa. 

Tämä arvosana on keskiarvo kyselyn kuudesta ulottuvuudesta saamistasi pisteistä. Nämä ulottuvuudet ovat: i) digitaalistrategia ja investoinnit, ii) digitaalinen valmius, iii) ihmiskeskeinen digitalisaatio, iv) tiedonhallinta ja tietoturva, v) yhteentoimivuus ja vi) vihreä digitalisaatio. Tutustu huolellisesti kunkin kuuden ulottuvuuden tulosanalyysiin sekä asiaankuuluviin kommentteihin organisaatiosi nykytilasta ja ehdotuksiin tutkimattomista mahdollisuuksista, joita voisitte selvittää digitaali-innovointikeskittymän avulla.

 

Kohtalaisen edistynyt 50–75 %

 

Kiitos, että vastasit tähän digitalisaatioasteen arviointikyselyyn julkisen sektorin organisaatioille. 

Keskimääräinen tuloksesi osoittaa, että organisaatiosi on jo kohtalaisen pitkällä digitaalisessa muutosprosessissa. Tämä tarkoittaa, että organisaatio hyödyntää jo sekä yleistä että vähäisemmässä määrin myös edistynyttä digitaaliteknologiaa. Vaikka organisaatio on jo edennyt hyvän matkaa kohti digitalisaatiota, voisitte parantaa organisaation sisäisiä/ulkoisia toimintoja, häiriönsietokykyä ja kestävyyttä entisestään tekemällä kohdennetumpia investointeja digitaalisiin teknologioihin ja taitoihin. Organisaatiosi nykyiset investoinnit digitaaliteknologiaan kattavat valtaosan toiminnoistanne, mutta voisitte edelleen lisätä valmiuttanne (suunnitelmien ja resurssien suhteen) ottaa käyttöön kehittyneempiä ratkaisuja. Käytätte toiminnoissanne useimpia valtavirtateknologioita, mutta edistyneempien ja murroksellisten teknologioiden (esim. tekoälyn) käyttöönotto tarjoaa vielä paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia. 

Henkilöstön digitaaliset taidot ovat keskitasoa paremmat, mutta eteneminen digitaalisessa muutoksessa edellyttää hyvin suunniteltua ja toteutettua henkilöstökoulutusta sekä muutosta tukevia IT-asiantuntijoita. Koko johdolle ja henkilöstölle olisi annettava tarvittavat kannustimet sitoutua edistyneempien digitaalisten ratkaisujen käyttöönottoon ilman pelkoa niiden mukanaan tuomista muutoksista. Tiedonhallintavalmiudet ja tietoturva ovat edistyneet ja organisaatio on saavuttanut tietyn tason yhteentoimivuudessa, mutta voisitte hyötyä digitaaliteknologiasta, joka tuottaa tarvittavaa tietoa ja integraatiota, jota tarvitaan ensiluokkaisten palvelujen tarjoamiseksi kansalaisille ja yrityksille. Voisitte myös ottaa käyttöön lisää tieto- ja viestintätekniikoita, jotka auttavat parantamaan toiminnan kestävyyttä (pienentämään ympäristöjalanjälkeä), sekä asettaa laitehankinnoissa etusijalle ympäristöystävälliset digitaaliset IT-laitteet 

Uudet investoinnit digitalisaatioon nostaisivat organisaation digitalisaatioasteen edistyneelle tasolle ja lisäisivät niiden kansalaisten/yritysten tyytyväisyyttä, joiden kanssa olette päivittäin vuorovaikutuksessa. 

Tämä arvosana on keskiarvo kyselyn kuudesta ulottuvuudesta saamistasi pisteistä. Nämä ulottuvuudet ovat: i) digitaalistrategia ja investoinnit, ii) digitaalinen valmius, iii) ihmiskeskeinen digitalisaatio, iv) tiedonhallinta ja tietoturva, v) yhteentoimivuus ja vi) vihreä digitalisaatio. Tutustu huolellisesti kunkin kuuden ulottuvuuden tulosanalyysiin sekä asiaankuuluviin kommentteihin organisaatiosi nykytilasta ja ehdotuksiin tutkimattomista mahdollisuuksista, joita voisitte selvittää digitaali-innovointikeskittymän avulla.

 

Edistynyt 76–100 %

 

Kiitos, että vastasit tähän digitalisaatioasteen arviointikyselyyn julkisen sektorin organisaatioille. 

Keskimääräinen tuloksesi osoittaa, että organisaatiosi on edennyt varsin pitkälle digitaalisessa muutosprosessissa. Tämä tarkoittaa, että organisaatio on edelläkävijä, joka on jo pitkään hyödyntänyt digitaaliteknologiaa. Käytätte sekä yleistä että edistyneempää teknologiaa toiminnan eri osa-alueilla. Organisaation kanssa päivittäin vuorovaikutuksessa olevat kansalaiset ja yritykset hyötyvät laadukkaista, nopeista ja yhteentoimivista digitaalisista palveluista, ja prosessit toteutetaan pääosin verkossa. Vaikka organisaatio on jo edennyt pitkälle, voisitte parantaa esimerkiksi kestävyyttä ja tehokkuutta edelleen kokeilemalla ja ottamalla käyttöön uudempaa ja murroksellisempaa digitaaliteknologiaa.

Uudet kohdennetummat investoinnit edistyneeseen digitaaliteknologiaan voisivat auttaa saavuttamaan nykyaikaisen julkisen organisaation digitaalisen kypsyyden.

Tämä arvosana on keskiarvo kyselyn kuudesta ulottuvuudesta saamistasi pisteistä. Nämä ulottuvuudet ovat: i) digitaalistrategia ja investoinnit, ii) digitaalinen valmius, iii) ihmiskeskeinen digitalisaatio, iv) tiedonhallinta ja tietoturva, v) yhteentoimivuus ja vi) vihreä digitalisaatio. Tutustu huolellisesti kunkin kuuden ulottuvuuden tulosanalyysiin sekä asiaankuuluviin kommentteihin organisaatiosi nykytilasta ja ehdotuksiin hyödyntämättömistä mahdollisuuksista, joita voisitte selvittää digitaali-innovointikeskittymän avulla.

 

Tulosanalyysi ulottuvuuksittain

 

  1. Digitaalistrategia ja investoinnit

Perustaso 0–25 %

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä hyvin alkuvaiheessa digitaalistrategian ja ‑investointien suhteen, ja parannusmahdollisuuksia on paljon.

Digitalisaatioasteen parantaminen voidaan aloittaa laatimalla selkeä suunnitelma ja yksilöimällä suunnitelman tukemiseen tarvittavat taloudelliset resurssit. Alkuun on suositeltavaa investoida digitaaliteknologiaan, jolla voidaan nykyaikaistaa joitakin organisaation toimintoja. Voisitte myös hyötyä toiminnan tärkeimpien osa-alueiden automatisoinnista, mukaan lukien sisäiset/ulkoiset prosessit, digitaaliset julkiset palvelut ja talous-/henkilöstöhallinto. Lisäetuja voisitte saada ottamalla käyttöön edistyneempää digitaaliteknologiaa esimerkiksi sähköisten hankintojen, kehittyneen tietoturvan ja kestävyyden alueilla. 

Organisaation strategiassa on jo saatettu yksilöidä joitakin hyödyllisiä teknologioita, mutta mahdollisuuksia edistää toiminnan tavoitteita digitaalisin keinoin on lukuisia. Jotta voisitte hyödyntää nämä mahdollisuudet, organisaation on osoitettava tarvittavat määrärahat IT-infrastruktuurin parantamiseen ja varmistettava poliittisten päättäjien ja johdon sitoutuminen. Digitalisaation edellyttämät organisaatio- ja prosessimuutokset saattavat edellyttää myös IT-henkilöstön lisäämistä.

 

Keskitaso 26–50 %

 

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä yhä alkuvaiheessa digitaalistrategian ja ‑investointien suhteen, ja parannusmahdollisuuksia on edelleen paljon. Organisaatiolla on alustava digitalisaatiosuunnitelma ja poliittiset päättäjät ja/tai ylin johto suhtautuvat hankkeeseen myönteisesti, mutta sitoutumista ja toimia digitalisaation lisäämiseksi on tehostettava digitaalisen organisaation etujen hyödyntämiseksi.

Organisaation nykyaikaistamiseksi on jo saatettu tehdä joitakin investointeja digitaaliteknologiaan useilla toiminta-alueilla (sisäiset/ulkoiset toiminnot, digitaaliset julkiset palvelut, talous/hallinto/henkilöstöhallinto jne.). Lisäetuja voisi tuoda myös sellaisen teknologian käyttöönotto, joka auttaisi organisaatiota tehostamaan toimintaa muun muassa julkisten hankintojen ja ostojen ja hankesuunnittelun ja ‑toteutuksen alueilla sekä päätöksenteon eri vaiheissa. Organisaatiolla on jonkin verran IT-infrastruktuuria digitalisaation keskivaiheen tukemiseksi sekä osaavaa IT-henkilöstöä, vaikkakin rajoitetusti. 

Digitalisaation strategista painoarvoa voisi kuitenkin kasvattaa. Jotta voisitte hyödyntää digitalisaation mahdollisuudet, organisaation on osoitettava enemmän määrärahoja IT-infrastruktuurin parantamiseen ja varmistettava johdon ja henkilöstön sitoutuminen. Digitalisaation edellyttämät organisaatio- ja prosessimuutokset saattavat myös edellyttää IT-henkilöstön lisäämistä ja digiasiantuntijoiden rekrytointia.

 

Kohtalaisen edistynyt 50–75 %

 

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä kohtalaisen edistyneessä vaiheessa digitaalistrategian ja ‑investointien suhteen. Organisaatio on tietoinen konkreettisista hyödyistä, joita digitalisaatio ja sähköinen hallinto voivat tuoda. Investointeja digitaaliteknologiaan on jo tehty, ja uusia investointeja on suunnitteilla. Organisaatiolla on käytössä digitalisaatiosuunnitelma, se on osoittanut tarvittavat resurssit sen tukemiseen. 

Investointeja digitaaliteknologiaan on viime vuosina tehty useilla toiminta-alueilla tai niitä suunnitellaan useimmilla alueilla (sisäiset/ulkoiset toiminnot, digitaaliset julkiset palvelut, talous/henkilöstöhallinto/ostot, päätöksentekoon liittyvät prosessit jne.). Organisaation yleistä tehokkuutta voitaisiin kuitenkin parantaa merkittävästi digitalisaation avulla. Digitalisaatio voisi parantaa myös kansalaisille/yrityksille tarjottavien palvelujen laatua. Lisäksi digitalisaatiosuunnitelma on pantava määrätietoisesti täytäntöön, ja suunnitellut investoinnit on käynnistettävä lähitulevaisuudessa. Poliittiset päättäjät ja ylin johto ovat melko valmiita viemään läpi digitalisaation tueksi tarvittavat organisaatio- ja prosessimuutokset. IT-henkilöstöllä voisi olla suurempi rooli digitalisaatiota koskevassa päätöksenteossa. Lisäksi digiasiantuntijoiden rekrytoiminen voisi auttaa edistämään organisaation digitalisaatiota. Lähitulevaisuudessa voisitte harkita vahvemmin digitaaliteknologiaan ja dataan perustuvan päätöksenteon käyttöönottoa. 

 

Edistynyt 76–100 %

 

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä varsin edistyneessä vaiheessa digitaalistrategian ja ‑investointien suhteen. Digitalisaatio on ollut organisaation painopiste jo pitkään, ja olette täysin tietoisia konkreettisista hyödyistä, joita organisaatio voisi siitä saada. Organisaatio on jo investoinut laajasti digitaaliteknologiaan, ja lisäinvestointeja on myös suunniteltu. Noudatatte selkeää digitalisaatiosuunnitelmaa ja olette osoittaneet tarvittavat resurssit (henkilöstön ja määrärahat) sen tukemiseen. Organisaatio toimii jo nyt digitaalisen hallinnon organisaation tavoin, mutta parantamisen varaa on edelleen.

Merkittävät investoinnit digitalisaatioon ovat jo edistäneet organisaation muuttamista nykyaikaiseksi julkishallinnon organisaatioksi. Organisaation kanssa vuorovaikutuksessa olevat kansalaiset ja yritykset hyötyvät tarjoamistanne sähköisistä viranomaispalveluista. Poliittiset päättäjät ja ylin johto ovat sitoutuneet viemään läpi organisaatio- ja prosessimuutokset, joita tarvitaan digitalisaation edistyneen tason saavuttamiseksi. IT-henkilöstö osallistuu digitalisaatiota koskevaan päätöksentekoon. Digiasiantuntijoita on rekrytoitu tarpeen mukaan. Henkilöstöllä on riittävät digitaaliset taidot. Lisäksi käyttöön on otettu monia digitaaliteknologiaan ja dataan perustuvia prosesseja. 

Organisaatio voisi saada lisähyötyjä ottamalla käyttöön erikoistuneempaa teknologiaa, kuten tekoälyä, kehittynyttä data-analytiikkaa ja digitaaliteknologiaan perustuvaa päätöksentekoa.

 

  1. Digitaalinen valmius

Perustaso 0–25 %

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä hyvin alkuvaiheessa digitaalisen valmiuden (digitaaliteknologian käyttöönoton) suhteen. Organisaatio saattaa jo käyttää muutamia digitaalisia valtavirtateknologioita, mutta niiden sovellukset (sisäisessä ja ulkoisessa) toiminnassa ovat hyvin rajalliset. Organisaatiollasi on kuitenkin paljon tutkimattomia mahdollisuuksia lisätä sisäistä tuottavuuttaan ja palvella kansalaisia ja yrityksiä paremmin käyttämällä enemmän sekä valtavirta- että edistyneempää digitaaliteknologiaa. 

Hyötyisitte merkittävästi useiden eri digitaaliteknologioiden käyttöönotosta. Ne voisivat (mahdollisesti) auttaa parantamaan organisaation tehokkuutta (tiedonhallintajärjestelmät, toiminnanohjaus), lisäämään kansalaisten/yritysten tyytyväisyyttä (portaalit, verkkopohjaiset viestintätyökalut, reaaliaikaiset chat-palvelut, verkkoyhteisöt), tarjoamaan kattavan valikoiman sähköisiä palveluja (verkkopalvelutyökalut), parantamaan henkilöstön osaamista tai lisäämään henkilöstön tyytyväisyyttä ja pysyvyyttä (toiminnan etäyhteistyövälineet, virtuaalioppiminen jne.).

* Digitaalisilla valtavirtateknologioilla tarkoitetaan seuraavia: verkkoinfrastruktuuri, organisaation verkkosivusto, verkkopohjaiset lomakkeet, verkkoyhteisöt viestimiseen kansalaisten/yritysten kanssa, reaaliaikaiset chat-palvelut, verkkoyhteisöt ja asiointibotit viestintään kansalaisten/yritysten kanssa, etäyhteistyövälineet (etätyö, videokokoukset, virtuaalioppiminen jne.), sisäinen verkkoportaali (intranet), tiedonhallintajärjestelmät (toiminnanohjaus, asiakassuhteiden hallinta, toimitusketjun hallinta jne.), digitaalisten julkisten palvelujen välineet ja julkisten hankintojen välineet.

* Edistyneillä digitaaliteknologioilla tarkoitetaan muun muassa seuraavia: tekoälysovellukset, edistyneet viestintäteknologiat (5G), kehittyneet laskentainfrastruktuurit (pilvi- ja reunalaskenta), lohkoketjut, digitaaliset identiteetti- ja turvallisuusratkaisut, esineiden internet, älylaitteet jne. 

 

Keskitaso 26–50 %

 

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä alkuvaiheessa digitaalisen valmiuden (digitaaliteknologian käyttöönoton) suhteen. Organisaatio käyttää joitakin digitaalisia valtavirtateknologioita mutta ei kaikkia. Digitaalisia ratkaisuja käytetään useissa toiminnoissa, lähinnä hallinnossa ja päivittäisissä tehtävissä. Organisaatio saattaa jo hyötyä digitaaliteknologian tarjoamista eduista esimerkiksi henkilöstö- ja taloushallinnon päivittäisessä toiminnassa. 

Hyötyisitte merkittävästi erilaisista digitaaliteknologioista, joilla voidaan tehostaa sisäisiä ja ulkoisia prosesseja (työnkulkua, viestintää kansalaisten/yritysten kanssa, digitaalisten julkisten palvelujen tarjoamista jne.). Niitä voi käyttää myös prosessien (tiedonhallintajärjestelmät, toiminnanohjaus, sähköiset hankinnat jne.) integroimiseen ja nopeuttamiseen, henkilöstön osaamisen parantamiseen ja henkilöstön tyytyväisyyden ja pysyvyyden lisäämiseen (toiminnan etäyhteistyövälineet, virtuaalioppiminen jne.), ja ne voivat yleisesti ottaen nopeuttaa siirtymistä kohti digitaalista organisaatiota. 

* Digitaalisilla valtavirtateknologioilla tarkoitetaan seuraavia: verkkoinfrastruktuuri, organisaation verkkosivusto, verkkopohjaiset lomakkeet, verkkoyhteisöt viestimiseen kansalaisten/yritysten kanssa, reaaliaikaiset chat-palvelut, verkkoyhteisöt ja asiointibotit viestintään kansalaisten/yritysten kanssa, etäyhteistyövälineet (etätyö, videokokoukset, virtuaalioppiminen jne.), sisäinen verkkoportaali (intranet), tiedonhallintajärjestelmät (toiminnanohjaus, asiakassuhteiden hallinta, toimitusketjun hallinta jne.), digitaalisten julkisten palvelujen välineet ja julkisten hankintojen välineet.

* Edistyneillä digitaaliteknologioilla tarkoitetaan muun muassa seuraavia: tekoälysovellukset, edistyneet viestintäteknologiat (5G), kehittyneet laskentainfrastruktuurit (pilvi- ja reunalaskenta), lohkoketjut, digitaaliset identiteetti- ja turvallisuusratkaisut, esineiden internet, älylaitteet jne. 

 

Kohtalaisen edistynyt 50–75 %

 

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä kohtalaisen edistyneessä vaiheessa digitaalisen valmiuden (digitaaliteknologian käyttöönoton) suhteen. Mitä todennäköisemmin organisaatio jo hyödyntää digitaalisten valtavirtateknologioiden tarjoamia mahdollisuuksia. Lisäksi organisaatiolla on käytössä vankka verkkoinfrastruktuuri, ja verkkoteknologiaa ja ‑sovelluksia käytetään muun muassa viestintään kansalaisten/yritysten kanssa. 

Tarjoatte useita digitaalisia julkisia palveluja, mutta voisitte digitalisoida viestintää käyttäjien kanssa edelleen ja vähentää aikaa vieviä fyysisiä prosesseja. Voisitte hyötyä myös edistyneiden tai integroitujen sovellusten (tiedonhallintajärjestelmä, toiminnanohjaus, sähköiset hankinnat jne.) käyttöönotosta. Organisaatiollasi on hyödyntämättömiä mahdollisuuksia ottaa käyttöön erikoistunutta tai edistynyttä digitaaliteknologiaa, joka voisi merkittävästi tehostaa sisäisiä ja ulkoisia prosesseja ja auttaa vastaamaan paremmin ja nopeammin loppukäyttäjien tarpeisiin. Olette oikealla tiellä, mutta voisitte edelleen nopeuttaa siirtymistä kohti nykyaikaista digitaalista organisaatiota. 

* Digitaalisilla valtavirtateknologioilla tarkoitetaan seuraavia: verkkoinfrastruktuuri, organisaation verkkosivusto, verkkopohjaiset lomakkeet, verkkoyhteisöt viestimiseen kansalaisten/yritysten kanssa, reaaliaikaiset chat-palvelut, verkkoyhteisöt ja asiointibotit viestintään kansalaisten/yritysten kanssa, etäyhteistyövälineet (etätyö, videokokoukset, virtuaalioppiminen jne.), sisäinen verkkoportaali (intranet), tiedonhallintajärjestelmät (toiminnanohjaus, asiakassuhteiden hallinta, toimitusketjun hallinta jne.), digitaalisten julkisten palvelujen välineet ja julkisten hankintojen välineet.

* Edistyneillä digitaaliteknologioilla tarkoitetaan muun muassa seuraavia: tekoälysovellukset, edistyneet viestintäteknologiat (5G), kehittyneet laskentainfrastruktuurit (pilvi- ja reunalaskenta), lohkoketjut, digitaaliset identiteetti- ja turvallisuusratkaisut, esineiden internet, älylaitteet jne. 

 

Edistynyt 76–100 %

 

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä varsin edistyneessä vaiheessa digitaalisen valmiuden (digitaaliteknologian käyttöönoton) suhteen. Organisaatio hyödyntää valtaosaa saatavilla olevista digitaalisista valtavirtateknologioista sisäisissä ja ulkoisissa toiminnoissa. Digitaalisia ratkaisuja käytetään useimmissa sisäisissä/ulkoisissa toiminnoissa, kuten hallinnossa ja hallinnoinnissa, kattavien digitaalisten julkisten palvelujen tarjoamisessa, sähköisissä hankinnoissa jne. Organisaatio käyttää myös integroituja tiedonhallintajärjestelmiä, jotka yhdistävät eri toiminnot (esim. toiminnanohjausjärjestelmä). 

Olette ehkä jo alkanut kokeilla tai ottaa käyttöön edistyneempää digitaaliteknologiaa tietyillä toiminta-aloilla, ja tutkitte aktiivisesti, miten voisitte saada siitä enemmän hyötyä. Digitaalisten valtavirtateknologioiden käyttö on jo edennyt melko pitkälle, ja organisaatiolla on myös tarvittavat valmiudet ottaa käyttöön erikoistuneempia ja edistyneempiä digitaaliteknologioita. Ne lisäisivät organisaatiosi digitaalisen hallinnon tasoa ja tekisivät organisaatiosta täysin datavetoisen organisaation. 

* Digitaalisilla valtavirtateknologioilla tarkoitetaan seuraavia: verkkoinfrastruktuuri, organisaation verkkosivusto, verkkopohjaiset lomakkeet, verkkoyhteisöt viestimiseen kansalaisten/yritysten kanssa, reaaliaikaiset chat-palvelut, verkkoyhteisöt ja asiointibotit viestintään kansalaisten/yritysten kanssa, etäyhteistyövälineet (etätyö, videokokoukset, virtuaalioppiminen jne.), sisäinen verkkoportaali (intranet), tiedonhallintajärjestelmät (toiminnanohjaus, asiakassuhteiden hallinta, toimitusketjun hallinta jne.), digitaalisten julkisten palvelujen välineet ja julkisten hankintojen välineet.

* Edistyneillä digitaaliteknologioilla tarkoitetaan muun muassa seuraavia: tekoälysovellukset, edistyneet viestintäteknologiat (5G), kehittyneet laskentainfrastruktuurit (pilvi- ja reunalaskenta), lohkoketjut, digitaaliset identiteetti- ja turvallisuusratkaisut, esineiden internet, älylaitteet jne. 

 

  1. Ihmiskeskeinen digitalisaatio

Perustaso 0–25 %

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä hyvin alkuvaiheessa ihmiskeskeisen digitalisaation (taitojen kehittäminen digitalisaatiota varten) suhteen. Mahdollisuuksia parantaa henkilöstön digitaalisia taitoja olisi selvitettävä poliittisten päättäjien, johdon ja/tai operatiivisella tasolla. Tämä voidaan tehdä toteuttamalla ensin henkilöstön digitaalisten taitojen arviointi, minkä jälkeen laaditaan konkreettinen koulutussuunnitelma henkilöstön uudelleen- tai täydennyskoulutusta varten. Henkilöstölle kannattaisi tarjota lisäkoulutusta ja verkko-oppimisvälineitä digitaalisten taitojen hankkimiseksi tai lisäämiseksi. Tällä hetkellä henkilöstön digitaaliset taidot ovat perustasolla, eikä työtehtäviä ole vielä suunniteltu uudelleen digitaaliaikaa varten. 

Organisaatiollasi on valtavasti hyödyntämättömiä mahdollisuuksia parantaa työntekijöiden digitaalista osaamista jo pienillä investoinneilla.

 

Keskitaso 26–50 %

 

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä yhä alkuvaiheessa ihmiskeskeisen digitalisaation (taitojen kehittäminen digitalisaatiota varten) suhteen. Poliittiset päättäjät / yrityksen johto todennäköisesti ymmärtävät, miten tärkeää on tarjota henkilöstölle koulutusta digitaaliteknologiasta, ja joitakin askelia tähän suuntaan on jo otettu. Seuraavaksi voisitte laatia yksityiskohtaisen koulutussuunnitelman henkilöstön uudelleen- tai täydennyskoulutusta varten. Henkilöstölle on jo tarjolla jonkin verran verkko-opetusta ja muita itseopiskeluvaihtoehtoja digitaalisten taitojen hankkimiseksi tai lisäämiseksi, mutta tarjontaa voisi räätälöidä paremmin henkilöstön erityistarpeiden ja/tai koulutusvaatimusten mukaan. Koulutukseen voisi yhdistää kokeilumahdollisuuksia, ja henkilöstölle voisi antaa enemmän autonomiaa päätösten täytäntöönpanoon ja innovointiin. Digitaitoisille työntekijöille kannattaisi tarjota urakehitysmahdollisuuksia, ja työtehtävät olisi suunniteltava uudelleen digitaaliaikaa varten. Henkilöstön digitaalisten taitojen olisi oltava tasolla, jota heidän työtehtäviensä nykyaikaistaminen edellyttää. 

Organisaatiollasi on paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia laatia lähitulevaisuuden digitalisaatiosuunnitelmiin perustuva koulutussuunnitelma. Kannattaa hyödyntää myös rahoitusmahdollisuuksia, joita eri ohjelmat tarjoavat henkilöstön uudelleen- ja täydennyskoulutukseen. Koulutettu henkilöstö suhtautuu myönteisemmin uuden digitaaliteknologian käyttöönottoon ja tukee laajemmin muutoksia, jotka muutoin aiheuttaisivat pelkoa työpaikkojen menetyksistä. Henkilöstön digitaalisten taitojen lisääminen loisi myös tarvittavan ympäristön erikoistuneen IT-henkilöstön palkkaamiselle ja mahdollisuuden tarjota heille urapolun. 

 

Kohtalaisen edistynyt 50–75 %

 

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä kohtalaisen edistyneessä vaiheessa ihmiskeskeisen digitalisaation (taitojen kehittäminen digitalisaatiota varten) suhteen. Organisaatio on jo laatinut koulutussuunnitelman henkilöstön uudelleen- ja täydennyskoulutusta varten, mutta siihen voisi sisällyttää myös lähitulevaisuudessa käyttöön otettavaa edistyneempää digitaaliteknologiaa. Digitaalisten taitojen hankkiminen ja parantaminen on ensisijainen tavoite, ja työntekijöille tarjotaan koulutusta tätä varten. Koulutukset kannattaa räätälöidä henkilöstön tarpeiden ja työssäoppimisen vaatimusten mukaisesti. Organisaatio saattaa jo olla tietoinen henkilöstön digitaalisten taitojen parantamiseen tähtäävän koulutuksen rahoitusmahdollisuuksista ja saattaa jo hyödyntää niitä. 

 

Henkilöstöllä on riittävät taidot hoitaa työnsä digitaalisin keinoin, mutta heitä voisi kannustaa kokeilemaan enemmän uusia välineitä päätösten täytäntöönpanossa ja innovoinnissa. Henkilöstö osallistuu jossakin määrin julkisten palvelujen tai prosessien digitalisaation suunnitteluun ja kehittämiseen. Lisäksi digitaitoisille työntekijöille on todennäköisesti tarjolla urakehitysmahdollisuuksia. Työtehtävät on suunniteltu uudelleen digitaaliaikaa varten (innovatiiviset / digitaalisesti tuetut työympäristöt), ja niitä saatetaan tukea digitaalisella tukipalvelulla. Henkilöstön digitaaliset taidot ovat olennaisilta osin riittävät heidän työtehtäviinsä. 

 

 

Edistynyt 76–100 %

 

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä varsin edistyneessä vaiheessa ihmiskeskeisen digitalisaation (taitojen kehittäminen digitalisaatiota varten) suhteen. Käytössä on kattava koulutussuunnitelma henkilöstön uudelleen- tai täydennyskoulutusta varten, ja sitä toteutetaan/seurataan aktiivisesti. Työntekijöille tarjotaan usein ja/tai säännöllisesti edistynyttä teknologiaa ja digitaalisia taitoja koskevaa kattavaa koulutusta, joka on räätälöity henkilöstön tarpeiden ja koulutusvaatimusten mukaisesti. Koulutukseen yhdistetään usein kokeilumahdollisuuksia, ja henkilöstölle annetaan autonomiaa päätösten täytäntöönpanoon ja innovointiin. Lisäksi digitaitoisille työntekijöille on tarjolla urakehitysmahdollisuuksia. Henkilöstö osallistuu aktiivisesti organisaation strategiaan. Työtehtävät on suunniteltu uudelleen digitaaliaikaa varten (innovatiiviset / digitaalisesti tuetut työympäristöt), ja niitä tuetaan digitaalisella tukipalvelulla. Henkilöstön digitaaliset taidot ovat edistyneellä tasolla. 
 

 

  1. Tiedonhallinta ja tietoturva

Perustaso 0–25 %

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä hyvin alkuvaiheessa tiedonhallinnan ja tietoturvan (tietojen tallentaminen, järjestäminen, käyttäminen, hyödyntäminen ja suojaaminen) suhteen. Ensiksi olisi suositeltavaa laatia dataa koskeva toimintapolitiikka, suunnitelma tai toimenpidekokonaisuus ja suunnitella paperilla olevien tietojen siirtäminen digitaaliseen muotoon. Toistaiseksi vain muutamia asiakirjatyyppejä on digitalisoitu, ja vain vähän dataa tallennetaan digitaalisesti. Tämä siirtymä kuitenkin edellyttää tietoturvasuunnitelmaa ja kyberturvallisuusprosessien määrittämistä – jo käytössä olevat perustason kyberturvallisuusvälineet eivät ole riittävät. 

Näin varhaisessa vaiheessa organisaatiollasi on valtavasti hyödyntämättömiä mahdollisuuksia edetä digitalisaatiossa luomalla kriittinen massa dataa, jota voidaan hyödyntää toiminnan eri osa-alueilla. Tämä siirtymä olisi toteutettava rinnakkain edistyneempien tietoturvatoimenpiteiden toteuttamisen kanssa, jotta voidaan varmistaa, että data ja tärkeät tiedot suojataan asianmukaisesti.

 

Keskitaso 26–50 %

 

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä alkuvaiheessa tiedonhallinnan (tietojen tallentaminen, järjestäminen, käyttäminen, hyödyntäminen ja suojaaminen) suhteen. Todennäköisesti käytössä ei ole konkreettista tiedonhallintaa koskevaa toimintapolitiikkaa, suunnitelmaa tai toimenpidekokonaisuutta tai se on vielä hyvin varhaisessa vaiheessa. Asiakirjat ja prosessit on digitalisoitu joillakin alueilla ja joissakin toiminnoissa. Osa tiedoista tallennetaan digitaalisesti jäsennellyssä muodossa, pääasiassa hallinnon/taloushallinnon prosesseja varten. Tiedonvaihdon ja integroinnin tasoa eri sovellusten välillä voitaisiin kuitenkin parantaa. Dataa ei hyödynnetä organisaation toiminnassa parhaalla mahdollisella tavalla, eikä sitä käytetä päätöksenteossa sellaisella tasolla, jolla voisi olla vaikutusta. Tietosuojan taso on kohtalainen, ja käytössä on yleisiä kyberturvallisuusvälineitä, mutta konkreettista ja kattavaa kyberturvallisuuspolitiikkaa ei välttämättä vielä ole. 

Tällä tasolla organisaatiollasi on yhä paljon tutkimattomia mahdollisuuksia edistää digitaalista muutosta laatimalla asianmukaisen tiedonhallintastrategian, johon sisältyy myös kyberturvallisuus. Voisitte saada lisähyötyjä investoimalla enemmän resursseja siihen, että suurin osa organisaation datasta ja prosesseista olisi digitaalisessa muodossa ja integroitu yhteentoimivien järjestelmien kautta ja että tiedot olisivat saatavilla eri laitteista ja sijainneista. Jäsenneltyä dataa voitaisiin syöttää data-analytiikkasovelluksiin, jotka tuottavat tarvittavaa tietoa tärkeitä päätöksiä varten ja kansalaisille ja yrityksille tarkoitettujen palvelujen parantamiseksi. On tarpeen ottaa käyttöön myös kattava kyberturvallisuuspolitiikka, joka sisältää toimenpiteitä organisaation ja kansalaisten/yritysten tietojen suojaamiseksi kyberuhkilta, sekä asianmukaiset varautumissuunnitelmat.

 

Kohtalaisen edistynyt 50–75 %

 

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä kohtalaisen edistyneessä vaiheessa tiedonhallinnan (tietojen tallentaminen, järjestäminen, käyttäminen, hyödyntäminen ja suojaaminen) suhteen. Organisaatiolla on jo käytössä konkreettinen toimintapolitiikka, suunnitelma tai toimenpidekokonaisuus tietojen hallintaa ja hyödyntämistä varten. Asiakirjat ja prosessit on digitalisoitu monissa toiminnoissa ja monilla toiminta-alueilla (sisäisillä ja ulkoisilla). Suurin osa tiedoista tallennetaan digitaalisesti jäsennellyssä muodossa, ja tiedot on pitkälti integroitu eri tietojärjestelmien välillä. Data-analytiikkaa pidetään toiminnan ja tietoon perustuvan päätöksenteon kannalta tärkeänä välineenä, joka auttaa optimoimaan prosessit ja parantamaan asiakaspalvelua. Organisaatio on laatinut kyberturvallisuussuunnitelman sekä määrittänyt toimenpiteet kyberhätätilanteita varten. Tiedot varmuuskopioidaan, ja henkilöstö on tietoinen siitä, miten tärkeää on suojautua kyberuhkilta. Lisäksi henkilöstölle järjestetään koulutusta ja tiedotustilaisuuksia kyberturvallisuudesta. 

Tällä tasolla organisaatiollasi on edelleen paljon mahdollisuuksia hyödyntää dataa enemmän ja paremmin. Tietojen integrointia ja yhteentoimivuutta voitaisiin parantaa edelleen sisäisten järjestelmien ja eri organisaatioiden järjestelmien välillä toiminnan tehostamiseksi. Voisitte myös asettaa tiedot reaaliaikaisesti saataville eri laitteista ja sijainneista, myös henkilöstön käyttöön (esim. etätyötä varten). Organisaation tiedonhallintavalmiuksien päivittämisen yhteydessä olisi otettava käyttöön vankat tietoturvakäytännöt, varautumissuunnitelmat ja toiminnan jatkuvuussuunnitelmat vakavien kyberuhkien varalta.

 

Edistynyt 76–100 %

 

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä varsin edistyneessä vaiheessa tiedonhallinnan (tietojen tallentaminen, järjestäminen, käyttäminen, hyödyntäminen ja suojaaminen) suhteen. Asiakirjat ja prosessit on digitalisoitu useimmissa toiminnoissa ja useimmilla toiminta-alueilla (hallinto/henkilöstöhallinto/talous, julkishallinto, digitaaliset julkiset palvelut, hankinnat jne.). Kaikki tiedot tallennetaan digitaalisesti jäsennellyssä muodossa. Tiedon kerääminen ja käyttö nähdään organisaation kannalta ratkaisevan tärkeänä. Useimmat tiedot kerätään, ja niitä käytetään kaikissa keskeisissä prosesseissa/toiminnoissa. Dataa käytetään päätösten tekemiseen ja prosessien optimointiin. Ratkaisuja ja standardeja on otettu käyttöön tiedonvaihdon ja yhteentoimivuuden helpottamiseksi ulkopuolisten osapuolten kanssa. 

Käytössä on kyberturvallisuussuunnitelmat ja erityiset toimintamallit ja toimenpiteet organisaation tietojen suojaamiseksi kyberuhkilta. Organisaatio on laatinut suunnitelman, joka kattaa kaikki sisäiset ja ulkoiset (kansalaisia/yrityksiä koskevat) tiedot, ja kaikki tiedot varmuuskopioidaan. Henkilöstön tietoisuus kyberuhkista on korkealla tasolla, ja sitä ylläpidetään koulutuksen avulla. Kyberhyökkäyksestä johtuvan katastrofin varalta on laadittu toiminnan jatkuvuussuunnitelma.

 

  1. Yhteentoimivuus 

Perustaso 0–25 %

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä hyvin alkuvaiheessa yhteentoimivuuden* suhteen. Olette ehkä toteuttaneet vasta muutamia toimenpiteitä tietojen avoimuuden ja/tai läpinäkyvyyden varmistamiseksi. Lisäksi saatatte harkita teknologianeutraaleja ratkaisuja ja datan siirrettävyyttä. Organisaatiosi voisi hyötyä myös edistyneemmästä yhteentoimivuudesta (uudelleenkäytettävät ratkaisut, tiedot ja data, ratkaisujen asettaminen saataville useiden kanavien kautta, palvelujen tarjoaminen yhden yhteyspisteen kautta jne.). Palveluissa ja niiden saatavuudessa olisi ensisijaisen tärkeää ottaa huomioon myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ryhmät (vammaiset, vanhukset ja muut ryhmät). 

Organisaatio voisi parantaa toimintaansa huomattavasti lisäämällä yhteentoimivuutta mainituilla aloilla mutta myös varmistamalla tietoturvan ja yksityisyyden suojan tiedonvaihdossa, asettamalla etusijalle digitaalisten kanavien kautta tarjottavat palvelut, varmistamalla datan pitkän aikavälin käytettävyyden ja varmistamalla, että kansalaisille ja yrityksille tarjottavien digitaalisten ratkaisujen vaikuttavuutta ja tehokkuutta arvioidaan säännöllisesti.

* Yhteentoimivuudella tarkoitetaan organisaatioiden kykyä toimia vuorovaikutuksessa molempia osapuolia hyödyttävien tavoitteiden saavuttamiseksi vaihtamalla tietoja näiden organisaatioiden tieto- ja viestintäjärjestelmien välillä. Sitä mitataan uusissa eurooppalaisissa yhteentoimivuusperiaatteissa (EIF)[1] määriteltyjen 12 yhteentoimivuusperiaatteen perusteella.

 

 

Keskitaso 26–50 %

 

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä alkuvaiheessa yhteentoimivuuden* suhteen. Olette ehkä jo toteuttaneet joitakin toimenpiteitä, joilla on varmistettu tietojen avoimuus ja/tai läpinäkyvyys ja mahdollisesti jossain määrin teknologianeutraalius ja datan siirrettävyys. Olette ehkä jo alkanut kokeilla tai ottaa käyttöön edistyneempiä yhteentoimivuusratkaisuja (uudelleenkäytettävät ratkaisut, tiedot ja data, ratkaisujen asettaminen saataville useiden kanavien kautta, palvelujen tarjoaminen yhden yhteyspisteen kautta jne.). Palveluissa ja niiden saatavuudessa on jossain määrin otettu huomioon myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ryhmät (vammaiset, vanhukset ja muut ryhmät). 

Organisaatio voisi parantaa toimintaansa huomattavasti lisäämällä yhteentoimivuutta mainituilla aloilla mutta myös varmistamalla tietoturvan ja yksityisyyden suojan tiedonvaihdossa, asettamalla etusijalle digitaalisten kanavien kautta tarjottavat palvelut, varmistamalla datan pitkän aikavälin käytettävyyden ja varmistamalla, että kansalaisille ja yrityksille tarjottavien digitaalisten ratkaisujen vaikuttavuutta ja tehokkuutta arvioidaan säännöllisesti.

* Yhteentoimivuudella tarkoitetaan organisaatioiden kykyä toimia vuorovaikutuksessa molempia osapuolia hyödyttävien tavoitteiden saavuttamiseksi vaihtamalla tietoja näiden organisaatioiden tieto- ja viestintäjärjestelmien välillä. Sitä mitataan uusissa eurooppalaisissa yhteentoimivuusperiaatteissa (EIF)[2] määriteltyjen 12 yhteentoimivuusperiaatteen perusteella.

 

Kohtalaisen edistynyt 50–75 %

 

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä kohtalaisen edistyneessä vaiheessa yhteentoimivuuden* suhteen. Organisaatio on jo toteuttanut toimia, joilla on varmistettu tietojen avoimuus ja/tai läpinäkyvyys ja mahdollisesti laajalti myös teknologianeutraalius ja datan siirrettävyys. Olette alkaneet kokeilla tai olette jo toteuttaneet edistyneempiä yhteentoimivuusratkaisuja (uudelleenkäytettävät ratkaisut, tiedot ja data, ratkaisujen asettaminen saataville useiden kanavien kautta, palvelujen tarjoaminen yhden yhteyspisteen kautta jne.). Lisäksi palveluissa ja niiden saatavuudessa on otettu huomioon myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ryhmät (vammaiset, vanhukset ja muut ryhmät). 

Organisaatio voisi kuitenkin parantaa toimintaansa edelleen lisäämällä yhteentoimivuutta mainituilla aloilla mutta myös varmistamalla tietoturvan ja yksityisyyden suojan tiedonvaihdossa, asettamalla etusijalle digitaalisten kanavien kautta tarjottavat palvelut, varmistamalla datan pitkän aikavälin käytettävyyden ja varmistamalla, että kansalaisille ja yrityksille tarjottavien digitaalisten ratkaisujen vaikuttavuutta ja tehokkuutta arvioidaan säännöllisesti.

* Yhteentoimivuudella tarkoitetaan organisaatioiden kykyä toimia vuorovaikutuksessa molempia osapuolia hyödyttävien tavoitteiden saavuttamiseksi vaihtamalla tietoja näiden organisaatioiden tieto- ja viestintäjärjestelmien välillä. Sitä mitataan uusissa eurooppalaisissa yhteentoimivuusperiaatteissa (EIF)[3] määriteltyjen 12 yhteentoimivuusperiaatteen perusteella.

 

Edistynyt 76–100 %

 

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä varsin edistyneessä vaiheessa yhteentoimivuuden* suhteen. Olette jo toteuttaneet ja aiotte toteuttaa lisää toimia, joilla varmistetaan tietojen avoimuus ja/tai läpinäkyvyys ja laajalti myös teknologianeutraalius ja datan siirrettävyys. Lisäksi olette toteuttaneet edistyneempiä yhteentoimivuusratkaisuja (uudelleenkäytettävät ratkaisut, tiedot ja data, ratkaisujen asettaminen saataville useiden kanavien kautta, palvelujen tarjoaminen yhden yhteyspisteen kautta jne.). Palveluissa ja niiden saatavuudessa on otettu huomioon myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ryhmät (vammaiset, vanhukset ja muut ryhmät). Tietoturva ja yksityisyyden suoja on varmistettu tiedonvaihdossa, digitaalisten kanavien kautta tarjottavat palvelut on asetettu etusijalle ja datan käytettävyys pitkällä aikavälillä on varmistettu. 

Organisaatio ja sen palvelemat kansalaiset/yritykset hyötyvät jo edistyneen yhteentoimivuuden eduista nopeiden ja luotettavien palvelujen muodossa. Organisaatio voisi kuitenkin parantaa toimintaansa edelleen jatkamalla toimia yhteentoimivuuden edistämiseksi ja varmistamalla, että kansalaisille ja yrityksille tarjottavien digitaalisten ratkaisujen vaikuttavuutta ja tehokkuutta arvioidaan säännöllisesti.

* Yhteentoimivuudella tarkoitetaan organisaatioiden kykyä toimia vuorovaikutuksessa molempia osapuolia hyödyttävien tavoitteiden saavuttamiseksi vaihtamalla tietoja näiden organisaatioiden tieto- ja viestintäjärjestelmien välillä. Sitä mitataan uusissa eurooppalaisissa yhteentoimivuusperiaatteissa (EIF)[4] määriteltyjen 12 yhteentoimivuusperiaatteen perusteella.

 

  1. Vihreä digitalisaatio

Perustaso 0–25 %

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä hyvin alkuvaiheessa vihreän digitalisaation* suhteen. Ensiksi olisi hyvä alkaa kiinnittää huomiota ympäristönäkökohtiin digitaalisissa valinnoissa. Voisitte ottaa käyttöön digitaaliteknologiaa, joka edistää kestävää toimintaa (sisäiset/ulkoiset toiminnot, digitaalisten palvelujen tarjoaminen, ostot ja julkiset hankinnat jne.). Digitaaliteknologia voisi myös tukea päästöjen ja saastumisen torjuntaa ja jätehuoltoa, resurssien optimoitua käyttöä ympäristöä säästäviin ja ympäristöystävällisiin toimintoihin sekä palvelujen tarjoamista kansalaisille/yrityksille. 

Lisäksi digitaalisia ratkaisuja voitaisiin käyttää organisaation ympäristövaikutusten vähentämiseen. Organisaation käyttämien materiaalien ja tuotteiden olisi oltava jäljitettävissä, ja energiaa voitaisiin hankkia kestävistä lähteistä joko omasta laitoksesta tai sen ulkopuolelta. Hallinnolliset prosessit voitaisiin muuttaa paperittomiksi. Digitaalisten valintojen ja käytäntöjen ympäristövaikutukset voitaisiin ottaa huomioon IT-laitteiden hankinnoissa. 

* Vihreällä digitalisaatiolla tarkoitetaan organisaation kykyä toteuttaa digitalisaatio pitkäjänteisellä lähestymistavalla, jossa kannetaan vastuu luonnonvaroista ja ympäristöstä ja huolehditaan niiden suojelusta ja kestävyydestä (mikä lopulta luo kilpailuetua).

 

Keskitaso 26–50 %

 

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä alkuvaiheessa vihreän digitalisaation* suhteen. Ympäristönäkökohdat otetaan toisinaan huomioon digitaalisissa valinnoissa. Digitaaliteknologiaa on jo saatettu käyttää edistämään kestävää toimintaa (sisäiset/ulkoiset toiminnot, digitaalisten palvelujen tarjoaminen, ostot ja julkiset hankinnat jne.). Digitaaliteknologia voisi kuitenkin merkittävästi tukea päästöjen ja saastumisen torjuntaa ja jätehuoltoa, resurssien optimoitua käyttöä ympäristöä säästäviin ja ympäristöystävällisiin toimintoihin sekä palvelujen tarjoamista kansalaisille/yrityksille. 

Digitaalisia ratkaisuja voitaisiin käyttää nykyistä aktiivisemmin, jotta organisaation ympäristövaikutuksia voidaan vähentää merkittävästi. Organisaation käyttämien materiaalien ja tuotteiden olisi oltava jäljitettävissä, ja energiaa voitaisiin hankkia kestävistä lähteistä joko omasta laitoksesta tai sen ulkopuolelta. Jotkin hallinnolliset prosessit ovat jo paperittomia, mutta eivät kaikki. Digitaalisten valintojen ja käytäntöjen ympäristövaikutukset otetaan osittain huomioon IT-laitteiden hankinnoissa.

* Vihreällä digitalisaatiolla tarkoitetaan organisaation kykyä toteuttaa digitalisaatio pitkäjänteisellä lähestymistavalla, jossa kannetaan vastuu luonnonvaroista ja ympäristöstä ja huolehditaan niiden suojelusta ja kestävyydestä (mikä lopulta luo kilpailuetua).

 

 

Kohtalaisen edistynyt 50–75 %

 

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä kohtalaisen edistyneessä vaiheessa vihreän digitalisaation* suhteen. Ympäristönäkökohdat otetaan osittain huomioon digitaalisissa valinnoissa. Digitaaliteknologia voi jo jossain määrin edistää kestävää toimintaa (sisäiset/ulkoiset toiminnot, digitaalisten palvelujen tarjoaminen, ostot ja julkiset hankinnat jne.) ja tukea päästöjen ja saastumisen yleistä torjuntaa ja jätehuoltoa. Todennäköisesti digitaaliteknologialla myös jossain määrin tuetaan resurssien optimoitua käyttöä ympäristöä säästäviin ja ympäristöystävällisiin toimintoihin sekä palvelujen tarjoamista kansalaisille/yrityksille. 

Digitaaliset ratkaisut osaltaan vähentävät organisaation ympäristövaikutuksia. Organisaation käyttämät materiaalit ja tuotteet saattavat olla osittain jäljitettävissä, ja energiaa saatetaan hankkia kestävistä lähteistä joko omasta laitoksesta tai sen ulkopuolelta. Hallinnolliset prosessit ovat enimmäkseen paperittomia. Digitaalisten valintojen ja käytäntöjen ympäristövaikutukset otetaan huomioon IT-laitteiden hankinnoissa.

 

* Vihreällä digitalisaatiolla tarkoitetaan organisaation kykyä toteuttaa digitalisaatio pitkäjänteisellä lähestymistavalla, jossa kannetaan vastuu luonnonvaroista ja ympäristöstä ja huolehditaan niiden suojelusta ja kestävyydestä (mikä lopulta luo kilpailuetua).

 

Edistynyt 76–100 %

 

Tämän kypsyystason julkisen sektorin organisaatiot ovat yleensä varsin edistyneessä vaiheessa vihreän digitalisaation* suhteen. Ympäristönäkökohdat otetaan huomioon useimmissa digitaalisissa valinnoissa, kuten hankinnoissa, energiankulutuksessa ja resurssien uudelleenkäytössä. Digitaaliteknologia edistää kestävää toimintaa (sisäiset/ulkoiset toiminnot, digitaalisten palvelujen tarjoaminen, ostot ja julkiset hankinnat jne.). Todennäköisesti digitaaliteknologiaa käytetään myös tukemaan päästöjen ja saastumisen torjuntaa ja jätehuoltoa sekä materiaalien optimoitua käyttöä ja palvelujen tarjoamista kansalaisille/yrityksille. 

Digitaaliset ratkaisut vähentävät merkittävästi organisaation ympäristövaikutuksia (esim. parantamalla energiatehokkuutta). Organisaation käyttämät materiaalit ovat helposti jäljitettävissä, myös reaaliaikaisesti, ja energiaa hankitaan kestävistä lähteistä joko omasta laitoksesta tai sen ulkopuolelta. Kaikki hallinnolliset prosessit ovat paperittomia. Ympäristövaikutukset on sisällytetty saumattomasti digitaalisiin valintoihin ja käytäntöihin. 

* Vihreällä digitalisaatiolla tarkoitetaan organisaation kykyä toteuttaa digitalisaatio pitkäjänteisellä lähestymistavalla, jossa kannetaan vastuu luonnonvaroista ja ympäristöstä ja huolehditaan niiden suojelusta ja kestävyydestä (mikä lopulta luo kilpailuetua).


 

[1] https://ec.europa.eu/isa2/sites/default/files/eif_brochure_final.pdf

[2] https://ec.europa.eu/isa2/sites/default/files/eif_brochure_final.pdf

[3] https://ec.europa.eu/isa2/sites/default/files/eif_brochure_final.pdf

[4] https://ec.europa.eu/isa2/sites/default/files/eif_brochure_final.pdf